sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pakko kilpailla

Tuuli oli lämmin, oli ensimmäinen kunnon kesäpäivän tuntu, juuri sellainen ilma, jolloin olisi hyvä juosta kaikessa rauhassa, tarkastella luonnon kukoistusta ja kuunnella kesäisen illan ääniä. Syreenin sijasta katsoin sykemittaria, lintujen viserrys peittyi hengitykseen, suvinen kiireettömyys vaihtui sekuntien seuraamiseen. Enhän minä ollut juoksemassa nauttiakseni vaan kilpaillakseni aikaa vastaan.
Juoksin viisi kilometriä mäkisessä maastossa keskivauhdilla, joka alitti selvästi maratonin tavoitevauhdin. Kaikista hyvistä harjoitusneuvoista olen omaksunut tutun kolmen tunnin alittajan ohjeen: viikossa pitää olla ainakin yksi pitkä ja hidas lenkki ja ainakin yksi lyhyt ja nopea. Se tuntuu tehokkaalta, ja sillä pitäisi tulosten parantua.
Mutta miksi ihmeessä tulosten pitäisi parantua? Siihen ei ole muuta vastausta kuin ihmisen sisäinen pakko kilpailla. Voisin ilmoittaa ylevästi, että minulle riittää kilpailu itseäni vastaan, mutta se ei ole totta. Sen huomasin ensimmäisen kerran Tampereen puolimaratonissa. Lähtölaukas yllätti minut housut kintuissa, sillä bajamajojen määrä oli selvästi riittämätön. Niinpä pääsin liikkeelle vasta ryhmä hännillä ja aloin ohittaa muita. Ja se tuntui hyvältä. Minä olin sentään ollut joskus viimeinen, ja nyt sain viimeisiä kilometrejä lukuun ottamatta mennä toisten ohi. Ja vielä hivelevämmältä tuntui, kun näin tulosluettelon: olin kaikkien juoksijoiden listassa keskitason yläpuolella. Viimeksi Helsinki City Runissa minulle tuotti suurta iloa ohittaa minua huomattavasti nuorempia juoksijoita, joiden rytmikästä ja notkeaa zumbalämmittelyä olin kadehtien seurannut lähtöpaikalla.  
Ilman kilpailuviettiä ihmiskunta ei kai olisi siinä pisteessä, missä se nyt on. Kokonaan toinen asia on, onko jatkuva kilpailu tuottanut onnea vai pitäisikö onni saavuttaa juuri tukahduttamalla kilpailuvietti.
Kilpailupakko vaikuttaa muuten sukupuolisidonnaiselta. Onko kyseessä todellinen ero, vai kulttuurin tuottama, sitä en tiedä. Eräs kilpailujärjestäjä kiteytti asian osuvasti. Naiset pitää motivoida juoksutapahtumaan oheisohjelmalla, yhteisöllisyydellä ja hyvällä fiiliksellä. Miesten motivoinniksi riittää, että niille laittaa numerolapun rintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti