sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tampereen puolimaraton ja väärä väri


Jos tunnet juoksumotivaation kadonneen, sen palauttamiseen on yksinkertainen keino: hanki jalkavamma, ylirasitustila tai vain tavallinen flunssa. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu, että juuri sitä haluaisi tehdä, mitä ei voi. Viikko on mennyt flunssaa potiessa ja sen virheen olen oppinut kokemuksesta välttämään, että lähtisin juoksemaan edes hiukan sairaana.
Pakollisen juoksemattomuuden aikana on ollut hyvää aikaa muistella kaikkea, mikä on mennyt väärin. Lohdullista on huomata, että virheitä tekevät kaikki, sekä juoksijat että tapahtumajärjestäjät. Tämänkertainen väärintekijä on Tampere puolimaraton. Kun viime syksynä menin hakemaan Ratinan stadionilta numeroa, ajanottochippiä ja paitaa, luulin ensin tulleeni aivan väärälle osastolle. Samaa ihmettelivät muutkin ja kyselivät, missä miesten paidat ovat. Oli vain uskottava, että kaikkien piti käyttää suorastaan pahoinvointia aiheuttavan pinkkiä paitaa.
En tiedä värivalinnan taustoista. Pitkäaikaisen viestintä- ja markkinointikokemukseni nojalla voin kuitenkin suorastaan kuulla, miten keskivaikeaa ADHD:ta poteva mainosihminen vakuuttaa järjestäjille, että juuri tämä väri on loistavaa mainosta, sillä se erottuu joukosta, ja näin kaikkialla Suomessa ihmiset näkevät jo tekstiä lukematta, että tuo juoksija on ollut Tampereen puolimaratonilla, ja kaikki rientävät kilvan ilmoittautumaan tämänkin vuoden kilpailuun. Ja mikä hienointa, näin saadaan mainio slogan: Suomen pinkein juoksutapahtuma.
Maailmanhistoria tuntee monta ideaa, jotka ovat olleet muuten loistavia, mutta niissä on ollut vain yksi vika: ne eivät toimi. Niin kävi tällekin ajatukselle. Kukaan ei vapaaehtoisesti juokse tässä paidassa. En ole nähnyt tapahtuman jälkeen sitä kertaakaan edes Tampereen seudulla. Sen sijaan Helsinki City Run saa kosolti ilmaista mainosta, kun näköjään juoksijat ympäri maan käyttävät tapahtuman tyylikästä paitaa. Suosio ei johdu vain laadusta, sillä Tampereen paita on sinänsä aivan samanlainen Asicsin korkealuokkainen valmiste.
Tamperelaiset ovat onneksi ottaneet opikseen. Tänä vuonna paita on sininen, ja vain teksti on pinkki. Tällaista paitaa voisin kuvitella käyttäväni missä vain. Pitäisiköhän ilmoittautua?

maanantai 25. toukokuuta 2015

Meditatiivinen juoksu


Hautova silkkiuikku, kukkaan puhkeavia kastanjoita, meren tuoksua - Helsinki on luonnonläheinen juoksukaupunki, sen huomasin taas tänä iltana Hietaniemessä. Olen asunut monessa kaupungissa, mutta Helsinki on ulkoilupaikkana paras. Keskuspuisto, Töölönlahti ja Lauttasaari ovat minulle tutuimpia, mutta kauniita reittejä löytää muualtakin. Sillä on merkitystä, jos juoksee enemmänkin meditatiivisessa kuin urheilullisessa tarkoituksessa.
Onhan se tärkeää, että voi parantaa omaa suoritustaan, mutta minulle juokseminen on jotain muuta kuin urheilua. Sitä se on monelle muullekin, ja monet ovat sitä yrittäneet määritellä sanallisesti. Olen perillä jo, kun lähden liikkeelle, on joku sanonut. Ja siitä kai on kysymys, juostessani olen samanaikaisesti läsnä osana ympäristöä, ja samalla omassa todellisuudessani. Niin kauan kuin etenen, olen jollain tavalla irti kaikesta, maisema ympärilläni vaihtuu enkä kiinnity mihinkään. Ajatukset virtaavat ja ovat samalla paikallaan. Parhaimmillaan on vain liike, oma minuus katoaa, en ole kukaan.
Juoksun kehitttymisen kannalta harjoittelen varmasti aina väärin, liian hitaasti, liian nopeasti, liian usein tai liian harvoin. Kun olen välittämättä harjoitusohjeista ja juoksutekniikasta, pystyn keskittymään olennaiseen, täyteen hetkessä olemiseen, parhaimmillaan lähes sakraaliin tuntemukseen siitä, että olen osa suurempaa kokonaisuutta. Siihen voi päästä unohtamalla oikean tavoitteellisen juoksemisen, Silloin väärin juokseminen onkin oikein juoksemista.

Polar V800 on huippu



Juokseminen ei ole varsinaisesti välineurheilua, mutta siihen saa silti kulutettua rahaa aivan kiitettävästi. Ensimmäisillä lenkeillä pituuden ja matkan mittariksi riitti Sportstracker enkä muusta tiennytkään. Nähtyäni juoksijan vilkuilevan ranteeseensa aloin selvittää asiaa ja ymmärsin sellaisiakin ihmekelloja olevan, jotka kertovat matkan ja nopeuden. Suuntasin Verkkokauppaan ja ostin ensimmäisen Garminin, tietenkin halvimman mallin. Se tuntui peräti hienolta, ja samalla se tietenkin innosti juoksemaan lujempaa, mikä taas ei ollut tarkoituksenmukaista.
Garmin palvelee periaatteessa edelleen hyvin, mutta sen akku ei riittänyt maratonille. Tai sitten juoksunopeuteni ensimmäisellä maratonilla ei riittänyt Garminin akulle. Sykemittarin eduistakin kuulin puhuttavan, joten hankin pykälää paremman Garminin. Akussa riitti virtaa, mutta minussa ei niin paljon, että olisin mennyt testaamaan kelloa maratonille. Sykkeitäkin oli hauska seurata ja asettaa merkkiääniä sykerajoille. Lopputulos oli kuitenkin se, että päätin lopettaa joko juoksemisen tai sykemittarin käyttämisen.
Kahta viikkoa ennen Helsinki City Runia Garminista katosi elämä kokonaan. Mikään ei auttanut, ei netistä löytynyt reseteointiohje, ei odottelu. Onneksi takuu oli voimassa ja vein kellon Giganttiin takaisin. Siellä se on vieläkin. Mitään ei ole kuulunut. Minulla ei siis ollut kelloa HCR:n lähestyessä. Mikä mainio tekosyy hankkia Polar V800, jonka olisin ostanut jo viime kesänä, jos sellaisen olisi jostain ylipäätään saanut. Ja nyt hintakin oli jo laskenut.
Ostin kellon, aukaisin paketin ja aloin ihmetellä. Garminin toiminta oli ollut äärettömän yksinkertaista ja se oli heti valmis. Polaria viritellessä tuntui olevan kaksi vaihtoehtoa: joko tulen hulluksi tai sitten en. Käyttöohjeesta ei juuri ollut apua, eikä edes ranneke tahtonut taipua ranteeseeni sopivaksi. Näinkö tämäkin nyt meni väärin?
Mietin ja kokeilin, ja kas kummaa, asetukset löytyivät, ja rannekkeestakin löytyi sopiva asento. Parin pienen testilenkin jälkeen olin valmis. Kesken HCR:n huomasin, että kello oli omin päin päivittänyt asetuksiaan ja näyttikin nyt vain koko matkan keskinopeuden, ei kilometrin keskinopeutta, kuten olin määritellyt. Saman se on onnistunut tekemään vielä toistamiseen.
Mutta muuten kaikki toimii, ja pidän Polaria jatkuvasti ranteessa. Työpaikalla se on viisarinäyttöineen siistin ja asiallinen näköinen, mutta vapaa-ajan alkaessa sen sisältä paljastuu täysiverinen urheilupeto. Se on siis juuri sellainen kuin itsekin olen. Tai kuvittelen olevani.
Polar V800 on lyhyesti sanottuna loistava, todellinen huippuostos. Akun kesto on sellainen, että edes minä en pysty käyttämään maratoniin niin paljon aikaa, että se uupuisi.
Kävikö nyt sitten niin, että kerrankin kaikki meni oikein? No ei tietenkään. Kohta Forumin Gigantti jo ilmoitti myyvänsä kaikkea 15 prosentin alennuksella, ja muissakin Giganteissa hinta oli laskenut neljä euroa. Nielen kuitenkin tappioni urheasti, sillä kello on imarrellut minua juuri sopivasti. Sen kuntotesti on väittänyt, että olen huippukunnossa ja että olisin tällä suoritustasolla hyväkuntoinen vaikka olisin 35-vuotias. Ehkä minun ja kelloni ihaileva suhde onkin molemminpuolinen.  



perjantai 22. toukokuuta 2015

HCR - mikä meni väärin?


Ensimmäinen Helsinki City Run on nyt takana. Kunto kesti aivan kuten pitikin, ilma oli alun sateen jälkeen mitä sopivin, järjestelyt hienot, jopa vessoja riittävästi, reitti mitä kaunein ja kannustajia matkan varrella runsaasti. Nyt katson työhuoneeni ikkunasta taas jonkin juoksutapahtuman osallistujia. Niillä näyttää olevan hauskaa, ja se saa minut suunnittelmaan jo seuraavaa kisaa. Puolikas, kymppi, maraton? Tällaiseen olotilaan olen päätynyt. Sitä en olisi voinut arvata syksyllä 2013 aloittaessani.
Ensimmäisen juoksulenkin jälkeen innostuin kokeilemaan viittä kilometriä ja kun sekin sujui, kävin ostamassa Adidas Lighter -juoksukengät. Hyvät kengät noin sinänsä.
Asetin tavoitteeksi kymmenen kilometrin juoksun vielä saman syksyn mittaan. Muutaman päivän kuluttua en kääntynytkään Sportstrackerin mittaamasta kahden ja puolen kilometrin kohdasta takaisin vaan juoksin kympin suureksi yllätyksekseni. Kului vielä viikko ja juoksin kymmenen kilometrin lenkin kahteen kertaan. Tavoite oli saavutettu hetkessä.

Kun varvas mustui, ymmärsin, mikä oli mennyt vikaan kenkien ostossa. Ne olivat sopivat, mikä tietysti tarkoittaa, että ne olivat liian pienet. Ja myöhemmin ilmenisi vielä, että tarvitsen pronaatiotuetut kengät, mitä nämä eivät suinkaan olleet.
Mutta minkä virheen nyt sitten HCR:ssä onnistuin tekemään? Eikö kaikki mennyt hyvin?
Tällä kertaa tein virheen ilmoittautuessa. Valitsin aivan liian hitaan lähtöryhmän ymmärtämättä, että massatapahtumassa pitäisi tehdä juuri toisinpäin. Olihan se tietysti kiva ohitella, mutta kun siihen ei varsinkaan alussa ollut mahdollisuuksia, ensimmäiset kilometrit jäivät toivottoman hitaiksi. Kaiken lisäksi olin ohittaessani vähällä törmätä puistonpenkkiin. Olisin pystynyt viisi minuuttia parempaan aikaan, minkä huomasi viimeistään loppukiristä. Jos stadionilla irtosi vielä kolmen ja puolen minuutin kilometrivauhti, olin selvästi joutunut säästelemään liikaa.
Olenkohan koskaan tehnyt mitään oikein? Juoksussa, tai edes elämässä?

lauantai 16. toukokuuta 2015

Miten päädyin Helsinki City Runiin


On toukokuun 16. vuonna 2015 ja Helsinki City Runin portit ja olympiastadion odottavat minua. Miten ihmeessä olen tähän päätynyt, minä jolle ainoa liikuntamuoto vielä pari vuotta sitten oli jalkapallon MM-kisojen katselu neljän vuoden välein?
Kaikki alkoi syyskuun alussa 2013 vastoinkäymisestä ja turhautumisesta töissä. Syy oli olematon, mutta joskushan vain käy niin, että elämä tuntuu kaatuvan päälle. Siksi lähdin kävelemään rantapuistoon. Se ei tuntunut auttavan, ajatukset vain pyörivät päässä. Ja niin päätin juosta seuraavalle sähköpylväälle asti. Sen kohdalla päätin vielä jatkaa risteykseen. Ja sitten vielä jalavan luokse. Sekin sujui, siis juoksenpa vielä seuraavaan ylämäkeen. Ja pian huomasin juosseeni parin kilometrin lenkin kokonaan. Olin viimeksi juossut jonkinlaisen matkan armeijassa, ja sen jälkeen olin ottanut juoksuaskelia vain kiireen vuoksi. Nyt olin tehnyt kokonaisen lenkin, ja mieli oli kuin tyhjentynyt ja työmurhe tuntui haihtuneen. Tätä pitää saada lisää!
Ja nyt olen tässä, muiden 15 000 vihreää varustepussia kuljettelevan ihmisen joukossa. Ilma on sopivan viileä, koivut vihertävät hennon lupaavasti, aurinko pilkahtaa aina välillä pilvien lomasta. Lähtöön on aikaa vielä muutama tunti. Eikö nyt siis ole kaikki oikein?
Ei. Olen tehnyt pelkkiä virheitä. Olin syksyllä 2013 liian vanha aloittamaan tyhjästä, jo 57-vuotias. Väärin meni heti alussa.