tiistai 10. marraskuuta 2015

Juosten kirjoitettu

Haruki Murakami: "Loppuaikani, saavuttamani sijoitus, ulkoinen olemukseni - kaikki nämä ovat toisarvoisia. Kaltaiselleni juoksijalle todella tärkeää on se, että saavutan itselleni asettamani tavoitteet, omin voimin."


Juokseminen on erityisesti kirjailijoiden laji. Suomalaisista tiedän ainakin Juha Itkosen, Karo Hämäläisen, Juha Hurmeen ja Miika Nousiaisen olevan juoksijoita. Seppo Jokistakin sopii epäillä juoksun harrastajaksi, ainakin hänen kirjojensa päähenkilö komisario Koskinen on osallistunut sekä Pirkan hölkkään että Sydneyn maratoniin.
Kansainvälisesti kuuluisin juokseva kirjailija on kaiketi Haruki Murakami. Hän on myös kirjoittanut yhden parhaista juoksemista henkiseltä kannalta käsittelevän kirjan. Kirjassa Murakami vastaa hänelle esitettyyn kysymykseen siitä, mitä hän ajattelee juostessaan.
"Minä vain juoksen. Juoksen tyhjiössä. Tai ehkä minun pitäisi sanoa se toisin: minä juoksen päästäkseni tyhjiöön. [...] juostessa tunteisiin tunkeutuvat ajatukset ja ideat pysyvät alisteisina tyhjiölle. Niiltä puuttuu sisältö, ja siksi ne ovat vain sattumanvaraisia ajatuksia, joita kertyy tyhjän tilan reunoille."
Murakamin kokemuksen voinevat jakaa kaikki juoksijat. Juostessa ei työskennellä. Jokin ajatus voi toki tulla mieleen, mutta tärkeämpää on mielen puhdistaminen, keskittyminen etenemiseen ja ympäröivään maisemaan. Juostessa on yhdentekevää, mihin tie vie, sillä juoksulenkille lähtiessä on jo perillä tässä Murakamin kuvaamassa tyhjiössä. Se on oma tila, joka ympäröi juoksijan, ja se pysyy omana ja tyhjänä juuri niin kauan kuin liike jatkuu.
Eihän siinä aina käy niin. Joskus ei vain pysty irtautumaan ajatuksistaan, ja joskus kirjallinen työ vain seuraa mukana sitkeästi kuin juoksukengän pohjaan takertunut rytmiä rikkova kivi.
Jotkut ovat verranneet maratonia romaanin kirjoittamiseen, säveltäjä Mikko Heiniö taas oopperan säveltämiseen. Oma kokemukseni on erilainen, mikä johtuu kenties vaatimattomista maratonsuorituksista. Maraton vaikeutuu loppua kohti ja kaikki tietävät, että viimeinen neljännes on pahin. Kirja taas helpottuu. Viimeisessä vaiheessa sitä voi nousta tekemään vaikka keskellä yötä, työ vie mukanaan eikä ajan kulumista edes huomaa. Vaikeinta on aloittaminen, tyhjä paperi tai tuskastuttava materiaalin paljous. Jos kramppi iskee, se tulee alussa, ei viimeisillä nautittavilla kilometreillä.
Huomaan olevani nyt tasoissa juoksujen ja kirjojen määrässä. Takana on kaksi maratonia ja viisi puolikasta, viisi tietokirjaa, yksi lastenkirja ja yksi painettu näyttämöteos. Tästä lähtien joko juoksuja tai kirjoja kertyy todennäköisesti enemmän.
Viimeisen maratonin jälkeen olen tehnyt joitain lyhyempiä lenkkejä, jalat kestävät jo, mutta hapenottokyky on niin sanoakseni huonossa hapessa. Vaikka on vuoden pimein aika, mieli on jo toiveikas: ensi vuonna on edessä ainakin yksi pitkä kilpailu ja ainakin yksi kirja.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Toipuminen kestää

Ajattelin ensin laittaa tähän tämänhetkisiä tunnelmia heijastelevan kuvan mustuneesta varpaasta, mutta ehkä tämä viimekesäinen otos karhusta ja korpeista on kuitenkin kauniimpi. 


Vasemmassa jalassa on rasitusmurtuma, oikeassa jalassa mustunut varvas, hapenottokyky on Polarin mukaan pudonnut kolmeen neljäsosaan entisestä, mielessä painaa edelleen pettymys omiin kykyihin.
Silti olen jo selannut juoksusivustoja ja suunnitellut tulevan kesän ohjelmaa. Helsinki City Run on jo koettu, olisiko Helsinki Half Marathon nyt vuorossa? Olen lopettanut kauden jo kolme kertaa Kankaanpäässä, entä jos nyt kokeilisin maratonin ja puolikkaan välissä olevaa matkaa ja menisin Pirkan hölkkään?
Maratonista on nyt jo yli kaksi viikkoa ja toipuminen on edelleen kesken. Pahimmat kilometrit alkavat näköjään unohtua, mutta edelleen olen vakuuttunut, että jalkani eivät yksinkertaisesti kestä kokonaista maratonia. Murtuma on aivan samassa kohdassa kuin viimeksikin.
Pitäisiköhän minun vaihtaa liian enteelliseksi osoittautunutta nimimerkkiä? Kankaanpäässä en tosin tehnyt kuin kaksi virhettä. Valitsin liian ahtaat kengät ja lähdin liikkeelle liian kunnianhimoisin aikatavoittein.
Jospa tänään kokeilisin kuitenkin ensimmäistä kertaa edes lyhyttä lenkkiä? Syntyisikö innostus uudelleen?