perjantai 26. helmikuuta 2016

Kauden alku lähestyy



Sisäinen juoksijani on talviunilla karhun tavoin ja odottaa kevättä lähteäkseen taas liikkeelle. 

Maa paljastuu välillä, peittyy sitten taas lumeen ja jäähän, mutta päivät pitenevät vääjäämättä ja ilta-auringossa näyttää aivan kuin puiden ja pensaiden silmut olisivat jo vaihtaneet väriään. Kevään tuloa ei voi enää mikään estää. On yhä vähemmän päteviä syitä olla lähtemättä liikkeelle.
Ainoa este on ollut ylenmääräisen työruuhkan aiheuttama uupumus. Parin kuukauden sisälle on tiivistynyt tehtäviä niin runsaasti, että juokseminen on tuntunut ylittämättämöltä lisärasitukselta. Muutaman kerran, viimeksi eilen, olen sentään kiertänyt lyhyitä lenkkejä ja ollut toiveikkaalla mielellä. Olen malttanut pitää verkkaista vauhtia ja antanut pitkäjalkaisten hirvimäisellä vauhdilla etenevien nuorten mennä rauhassa ohi. Siksi lenkkine jälkeen olo on ollut hyvä ja virkistynyt. Juokseminen on taas maistunut.
Kesän suunnitelmiin tuli jo ensimmäinen muutos. Helsinki City Run on pakko jättää väliin, vaikka uusi reitti näytti mainiolta. Samalla päivälle osuu työmatka, jolle en malta olla menemättä. Kohde ei ole erityisen eksoottinen, vaan rakennemuutoksen kourissa kipristelevä suomalaiskaupunki.
Aloitin tämän blogin pitämisen HCR:sta ja olisin mielelläni ylläpitänyt pitkää perinnettä. Kesän muihin juoksuihin nähden toukokuinen HCR meni viime vuonna aivan yllättävän kevyesti. Nyt ymmärrän myös syyn. Mahdottomassa tungoksessa jouduin ottamaan alun hitaammin kuin olin suunnitellut enkä päässyt ottamaan loppukiriä heti alussa, kuten kokemattomuuttani yleensä teen.
Muutaman viikon sisällä pahimpien työkiireiden pitäisi helpottaa, ja uskon taas pääseväni liikkeelle. Ja suunnitelmat viittaavat siihen, että syksystä alkaen saattaa olla paljon entistä enemmän aikaa joutavaan juoksentelemiseenkin.