torstai 13. lokakuuta 2016

Miten käy keväällä?


Tänä vuonna en päädy näihin maisemiin. Kuva on vuodelta 2014, silloin juoksin Kankaanpäässä oman puolimaratonennätykseni, vaikka juuri tässä kohdassa meno ei vaikutakaan erityisen vauhdikkaalta. 

Tässä pitäisi olla kisaraportti.
Ei ole. En osallistunut Pirkan hölkkään, en lähde Kankaanpään maratonille.
En vain keksinyt yhtään hyvää syytä lähteä, sillä en kuitenkaan pystyisi nyt kunnon tuloksiin. Pelkän kokemuksen vuoksi olisi voinut lähteä juoksemaan Valkeakoskelta Tampereelle, mutta en ollut varma pystyisinkö juoksemaan yli 30 kilometriä edes kohtuullisella vauhdilla.
Talvi on väistämättä tulossa. Kylmä tunkee vaatteiden läpi ja pakkaseen tottumaton ihmisparka hytisee, vaikka tietää hyvin tämän olevan vasta vaatimatonta alkusoittoa. Tänä aamuna taivaalta tuli hiukan puuterimaista luntakin.
Ei kelin pitäisi vielä missään nimessä estää juoksemista, mutta juoksuhaluja se kahlitsee. Niin tekee myös yhä syvenevä pimeys.
Jos aktiivinen juoksukausi päättyi tähän, se päättyi kuitenkin hyvissä merkeissä. Juoksin viimeksi  19 kilometriä. Omituinen mitta selittyy sillä, että juuri sen mittaisen lenkin juoksuteilläni saa kätevästi kokoon. Kokemus oli aivan mukava. Sain jopa parannettua vauhtia loppua kohti, ja viimeinen kilometri oli nopein.
Jatkuukohan juoksuharrastus keväällä? Siihen velvoittaisi jo hankittujen varusteiden määrä. Olen saanut juostua vasta yhdet kengät kutakuinkin loppuun. Takkeja, housuja ja varsinkin paitoja on niin paljon, että niitä ei tämän ikäinen ihminen ehdi juosta eläessään puhki. Kellojakin on, ja silti pitäisi hankkia lisää. Valmistajat tuntuvat olevan niin ovelia, että jättävät hienoimpiin ja kalleimpiin malleihinkin parantamisen varaa seuraavalle vuodelle. Nyt on Polarillakin jo mahdollista mitata sykettä suoraan ranteesta ilman sykevyötä ja se tietenkin kiinnostaisi.
Miten mahtaa käydä keväällä? Koenko muutamalta viime keväältä tutun kutinan, kun soratiet paljastuvat loskaisina jään alta, kun leskenlehdet täplittävät kuraisia pientareita, kun linnut visertävät kevätiloaan ja poutapilvet purjehtivat syvänsinisellä taivaalla. Silloin on pakko päästä jonnekin, pois arjesta, pois omista ahtaista ajatuksista, karkuun karusta maailmasta omaan yksityiseen tilaan, joka juoksijaa ympäröi.
Miten käy?
Siitä kerron keväällä. Talven aikana tapahtuu joka tapauksessa niin vähän, että blogin on viisainta veätytyä talviunille. Lupaan kirjoittaa seuraavan kerran 20.4., jolloin olen taas vuoden vanhempi. Toivotan mahdolliselle lukijoilleni liikunnallista talvea.