torstai 10. maaliskuuta 2016

Nyt on aika


Kummallista, puistossa ei vielä ollutkaan kesä, vaikka maaliskuu on jo melkein puolivälissä.  

Talojen seinustoilla krookukset ovat jo työntäneet tuntosarvensa esiin. Onko jo aika nousta maan sisästä? Vieläkö pakkaset puraisevat vai voiko jo turvallisin mielin aloittaa kasvukauden?
Katsoin niitä ja uskoin kevään tulleen. Lähdin Keskuspuistoon kuuntelemaan puron solinaa, kevätlintujen iltalaulua ja soran kesäistä rahinaa.
Mitä vielä, krookusten optimismi oli ehkä oikeutettua eteläseinustalla, mutta metsä oli vielä tiukasti talven vallassa. Jatkoin itsepäisesti. Onneksi koko matka ei sentään ollut tylsää sohjossa hiihtämistä. Siihen sisältyi myös jännittävää alamäkiluistelua. Viisi kilometriä tuli kuitenkin täyteen ilman että olisin kaatunut kertaakaan.
Eivät minua pelkät krookukset saaneet aloittamaan juoksemista, ei edes puussa kevättunteitaan viheltelevä mustarastas. Lenkille lähtemiseen tarvittiin vilkaisu vaakaan. Kolme kiloa enemmän kuin syksyllä. Ja se kaikki tuntuu tulleen vatsan kohdalle, juuri kun olin uusinut vaatevarastoni pari tuumaa vähäisemmän vyötärömitan mukaan.
Kolme kiloa ei sinänsä vielä ole suuren draaman aihe. Lisäksi olen kuitenkin viime päivät ollut aivan liian väsynyt ja tahdoton. Nyt on aika aloittaa taas juokseminen. Pitkäksi venyneen tauon jälkeen jo viiden kilometrin juoksu tuntui merkittävältä uroteolta.
Se tarkoittaa myös sitä, että tähän blogiin alkaa ilmaantua tyhjänpäiväisiä päivityksiä entistä useammin. Odottakaapa vain, kun löydän talven jälkeen sykemittarin ja alan tehdä yksityiskohtaisia selvityksiä kunnon kehittymisestä ja taantumisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti