Vähät välitän ohjeista

Torstain Hesarissa neuvottiin harjoittelemaan hitaasti. 

Tiedän hyvin, että peruskuntoa pitäisi rakentaa hitaasti juoksemalla. Tiedän sen, koska siitä muistutetaan joka kevät. Tämä on ainakin toinen juttu tänä keväänä. Onneksi olen siinä iässä, että minun tarvitsee vähät välittää näistä ohjeista. Minun ei tarvitse kehittyä eikä kehitykseni enää riipu harjoitusmenetelmistä.
Hitaan harjoittelun edut ovat tieteellisesti tutkittuja, mutta harrastajan kohdalla pitää ottaa huomioon muutkin kuin fysiologiset tekijät. Entä jos harjoitusohjelmien seuraaminen ja sykemittarin tuijottaminen viekin juoksusta jotain olennaista? Jos lenkille lähtemisestä tuleekin suorittamista, motivaatio heikkenee.
Tästä minulla on omia kokemuksia. Olen aloittanut väärin ja juossut liian nopeasti alussa, tein siis samat virheet kuin muutkin. Siitä huolimatta etenin kuukaudessa nollapisteestä maratonille ja sain parhaat tulokseni seuraavana kesänä. Sittemmin noudatin ohjeita ja juoksin paljon hitaita lenkkejä - seurauksena innon väheneminen ja tulosten heikkeneminen.
Liian hidas juokseminen tuntuu minusta raskaalta, jalat eivät löydä sopivaa rytmiä ja ne väsyvät enemmän kuin hiukan nopeammin juostessa. Siksi juoksen mieluummin juuri sellaisella nopeudella, jolla askellus alkaa sujua, silläkin uhalla että syke nousee liikaa.
Nämä ovat tietysti yksilöllisiä asioita ja saattaa vain olla, että minun pitää tehdä kaikki asiat väärinpäin. Tämän blogin nimi ei ole vitsi, olen monissakin asioissa aloittanut liian suurista ja vaikeista asioista, ja joskus onnistunutkin. Viime syksynä aloitin uudelleen toisen harrastukseni vuosikymmenten tauon jälkeen enkä tietenkään siinäkään malta edetä kaikessa rauhassa. No, tässä iässä siihen ei oikeastaan ole aikaa. Nyt se kaikki on tehtävä tai ei koskaan. Kiusaan lukijoita vielä kerran näytteellä harrastuksestani, vaikka tämä tuskin sopii juoksumusiikiksi. Kyseessä on jälleen osa sarjasta "Omaeläkerrallisia soitteita", olkoon tämä nimeltään vaikkapa Toukokuussa satoi lunta.