Vastatuulessa

Supernova Sequence Boost näyttää parhaat puolensa vauhdin lisääntyessä.

Tielle osuva valoisa läikkä kiitää eteenpäin taivaalla purjehtivien pilvien vauhdissa, tuuli humisee, vesipullon suulta kuuluu vihellys ilmavirran osuessa siihen, etäältä kuuluu hälytysajoneuvon huuto, tielle lentelee oksia, kokonainen postilaatikkorivi on kaatunut puuskassa, puut tien vierellä taipuvat ylitseni, ja kun siirryn suojattoman peltoaukean kohdalle, en enää tahdo päästä eteenpäin vaan juoksen lähes paikallani etukumarassa.
Suunnitelma pitkästä lenkistä on pakko vaihtaa ja käännyn takaisin. Tulipa kuitenkin uusi kokemus. Lauantaista myrskyä vastaavassa tuulessa en ollut koskaan ennen juossut.
Allani olivat jälleen kerran Adidaksen Supernova Sequence Boost -kengät, joista taitaa tulla suosikkini. Valmistajille voisi kylläkin suositella lyhyempien nimien keksimistä, menestyväthän tohvelitkin erinomaisesti ytimekkäällä Reino-nimellä. Hankin ne taannoin Ideapark-juoksun arvonnassa voittamallani lahjakortilla, vaikka tiesin omistavani kenkiä vähintään riittävästi. Supernova Boost kuitenkin kiinnosti, olin lukenut niistä kehuvan arvion saksalaisesta juoksulehdestä ja ominaisuudet vaikuttivat itselleni sopivilta.
Alku oli kuitenkin pettymys. Kengät olivat jotenkin jäykät, tuntuivat hankaavan ja painavan, eikä kimmoisasta pohjasta ollut erityistä hyötyä peruslenkeillä. Pohja oli kyllä riittävän tukeva omalle jalalleni ja tukikin oli sopivan vahvuinen.
Muutaman lenkin jälkeen tilanne muuttui. Kokeilin lyhyellä lenkillä hiukan nopeampaa vauhtia, ja nythän nämä olivat kuin eri kengät. Kun jalka iskeytyi maahan sopivalla vauhdilla, kantapään alla tuntui olevan kuin pieni jousi, joka antoi menoon lisää vauhtia. Uutuudenjäykkyyskin alkoi olla poissa ja jalkineet alkoivat istua ihanteellisella tavalla.
Kunpa vielä keksittäisiin kenkä, joka parantaa hapenottokykyä. Siitä oma juoksuvauhtini kuitenkin on kiinni, millään juoksutekniikan kohentamisella en pysty olennaisesti parantamaan tuloksiani.
Harjoittelukaan ei ole tosin ollut niin aktiivista kuin pitäisi. Olympialaisia en voi syyttää, kiinnostavat juoksutapahtumat tulivat öiseen aikaan, joten niitten seuraaminen ei vienyt aikaani. Sattumalta valvoin sadan metrin finaalin aikana ja se olikin ainoa kokonaan näkemäni olympiajuoksu. Maratonin loppuvaiheet sentään seurasin. Ilahduttavaa oli huomata, että kenialaisten ylivalta ei ole aivan toivoton, vaan amerikkalainen pinnisteli hienosti kolmanneksi.
Suomalaista juoksumenestystä saadaan vielä odottaa. Ehkä Alisa Vainio tai joku muu vielä näyttää, ettei suomalainen kestävyysjuoksumenestys ole komean historian varassa.
Onneksi Suomella on kuitenkin kaikkien aikojen menestynein urheilija edes fiktion puolella. Yleisradio ilahdutti olympialaisten masentamia penkkiurheilijoita lähettämällä uusintana kuunnelman Elmosta. Yksi Elmon unohtumattomista suorituksista on olympialaisten sadan metrin finaali, jossa hän kaatuu 30 metrin kohdalla, nousee ylös, ottaa muut kiinni, voittaa ja tekee samalla uuden maailmanennätyksen. Juhani Peltosen kuolematon kuunnelma kannattaa kuunnella sekä Elmon että taiturillisten urheiluselostajien vuoksi. Elmo löytyy vielä muutaman viikon ajan Ylen Areenasta. Tässä linkki kuunnelmaan: http://areena.yle.fi/1-1585816

Työ haittaa harrastusta

Kaksi viikkoa kuluu taas karhujen mailla. Olen kovasti odottanut sellaista kirittäjäksi, mutta vielä toistaiseksi niitä on pitänyt mennä kuvaamaan itärajan tuntumaan. 

Jompikumpi lukijoistani on ehkä ihmetellyt blogipäivitysten puuttumista. Kävisikö selitykseksi se, että teen kahden viikon ajan työpäiviä, jotka alkavat aamukahdeksalta ja päättyvät joskus vasta lähempänä puoltayötä.
Festivaalityön aikana ei juuri ehdi edes juosta saati sitten kirjoittaa siitä. Aamun varhaisina tunteina olen ehtinyt tehdä muutamia lyhyitä lenkkejä pysyäkseni edes jonkinmoisessa kunnossa. Sunnuntaina saattaa olla juuri sen verran väljempi aikataulu, että ennätän kymmenen kilometrin lenkille. Harmillista etenkin kun pitäisi päästä kokeilemaan uusia kenkiä. Jalkinevalikoima täydentyi taas yksillä Adidaksilla, joiden ihmeellinen joustopohja aivan varmasti siivittää minut aivan uusiin ennätyksiin. Odottakaapa vain, pian minut ostetaan Turkin maajoukkueeseen.
Olin kylläkin jo päättänyt, että nykyinen kenkävalikoima riittää loppuiäksi, mutta kun Ideapark-juoksusta voitettu lahjakortti piti johonkin käyttää, niin lankesin taas uskomaan kenkävalmistajan suuria lupauksia. Onneksi kevään kenkämallistoa sentään myytiin puoleen hintaan. Se on harrastajan etu, mutta muuten aivan käsittämätöntä. Vaatteiden muoti muuttuu nopeasti, mutta eiväthän ne juoksukengät mihinkään vanhene. Mutta olkaamme kiitollisia valmistajien kvartaaliajattelusta. Olen ollut huomaavinani, että vähänkään pitempään harrastaneet eivät koskaan joudu ostamaan normaalihintaisia kenkiä, vaan tietävät niitten aina tulevan pikaisesti alennusmyyntiin.
Harvaksi jäävä juoksutahti ei sinänsä haittaa. Olen jo ehtinyt huomata kuntoni kasvavan parhaiten kun palautumisaikaa on riittävästi. En ole vielä ehtinyt edes paikalliselle urheilukentälle. Täällä on nimittäin erinomainen juoksurata vapaasti käytettävissä. Viime kesänä kokeilin siellä lyhyitä matkoja ja ajatuksena oli mennä radalle testaamaan 12 minuutin juoksukuntoa. Sunnuntaina voisin ehtiä, mutta silloin siellä on vuosittainen harrasteautonäyttely.
Paikalliseen viikon kuluttua järjestettävään juoksutapahtumaankaan en taida ehtiä töiden vuoksi. Toissa vuonna ilmoittauduin paikalliselle puolimaratonille. Viime hetkellä jänistin ja vaihdoin sen kymppiin. Arvelin etten kahden viikon työputken jälkeen jaksaisi juosta 21 kilometriä, vaikka lämpöä oli vain 30 astetta.

Harjoitusohjelmat ovat oikeasssa ainakin yhdessä asiassa

Suosikkivaatteeni. Adidaksen takki on ohut ja hyvin hengittävä, siinä on tilavat taskut ja huppu. Tiukoissa juoksuhousuissa on yleensä niin pieni tasku, että sinne saa mahtumaan yhden laastarin, jos sen taittelee huolellisesti. Siksi pidän enemmän näistä Niken hiukan väljemmän mallisista housuista, joiden taskuihin menee vaikka kännykkä.  

En usko erilaisiin lehdissä ja kirjoissa julkaistuihin harjoitusohjelmiin. Ihmiset ovat yksilöllisiä. Kuten Hesarissa hiljattain kerrottiin, geneettiset erot ihmisten välillä ovat niin suuria, että joillain lihasvoima jopa heikkeni harjoituksen seurauksena. Tiedetään myös, että kaikilla hapenottokyky ei nouse, vaikka miten paljon harjoittelisi.
On siis aivan mahdoton ajatus, että joku minua tuntematon voisi jossain kirjoituspöydän ääressä tietää, miten verenkiertoni, hengityselimeni ja lihakseni reagoivat erilaisiin harjoituksiin. En usko myöskään juoksukouluihin. Ryhmässä juokseminen lisää aivan varmasti motivaatiota ja tekee harjoittelusta hauskempaa, mutta samaa tahtia kaikkien ryhmäläisten kunto ei voi kehittyä. Todelliseen kehittymiseen tarvittaisiin henkilökohtainen valmentaja.
Yhdessä asiassa ohjelmat kuitenkin ovat selvästi oikeassa. Niissä ei koskaan suositella kauden alkuun viikon flunssaa ja kahden viikon juoksutaukoa.
Parin viikon paussi oli tuhoisa, kun kunto oli talven jäljiltä muutenkin tärviöllä. Vasta viime viikolla pääsin normaaliin harjoitteluvauhtiin. Tiistaina oli vuorossa kymppi ja perjantaina kevään ensimmäinen kunnollinen pitkä lenkki. Juoksin 16 kilometriä rauhallista tahtia miellyttävässä maaseutuympäristössä, eikä tällaisen matkan pitäisi vielä tuntua jaloissa. Nyt jalat alkoivat kuitenkin jäykistyä loppumatkasta niin paljon, että mieleen nousi pohdintoja juoksuharrastuksen järkevyydestä. Juoksusta puuttui edelleen nautintoa, vaikka olosuhteet olivat aivan ihanteelliset.
Uudet New Balancen kengät osoittautuivat sentään oivalliseksi valinnaksi. Lenkki sisälsi metsäautotietä sekä hiekkatietä, jolle oli juuri levitetty karkeaa soraa. Epätasainen alusta ei haitannut maastokelpoisilla kengillä.
Toinen positiivinen seikka oli, että viimeistään tällä lenkillä huomasin, että Helsinki City Runiin olisi nyt ollut turha mennä. Oli siis onni, että työmatka esti ajoissa ilmoittautumisen. Harmittavaa tietenkin oli, että näin katkesi perinne. Olen sentään osallistunut Helsinki City Runiin säännöllisesti vuodesta 2015 lähtien.
Jokin tavoite pitää olla, siksi olen nyt ilmoittautunut Ideapark-juoksuun toukokuun lopussa. Mitään tuloksia on turha yrittää, viisaampaa on ottaa tapahtuma hyvänä tilaisuutena juosta pitkä lenkki mukavassa ympäristössä. Tietenkin pitää yrittää ajatella positiivisesti: ainakaan en pääse toukokuun loppuun mennessä ylikuntoon.

Kengät odottavat kevättä

Kaikki juoksuharrastajat tietävät, että jossain on olemassa ne juuri oikeat kengät, joilla juoksu sujuu vaivattomasti ja vammattomasti. Kokeiltuna on nyt kolmet eri Adidakset ja kahdet Asicsit. Tulosten paraneminen ei ole ollut missään järkevässä suhteessa rahan kulumiseen. Yhdetkään näistä kengistä eivät ole onnistuneet juoksuttamaan minua maratonilla alle neljän tunnin. Siksi oli pakko taas käydä tutkimassa urheiluliikkeen alennusmyyntiä. Täytyyhän niitten nopeitten kenkien jossain olla.
Olen ehtinyt oppia, että varusteita hankkiessa on turha tutkia testejä. Tässä ei päde edes vanha väittämä siitä, että köyhän ei kannattaisi ostaa halpaa - miellyttävimmiksi sukiksi ovat osoittautuneet Lidlin halpatuotteet. Varsinkaan kenkiä ei voi hankkia testien perusteella. Jokaisen jalka on erilainen. Itselläni on varsin pitkät varpaat, joten niillä ei oikein saa ponnistusvoimaa. Esteettisistä syistä en laita tähän kuvaa niistä, sen verran mustana isovarvas vielä on maratonin jäljiltä, vaan kuvaan tähän nyt oikean käteni:

Olen opppinut, että tällaisilla jaloilla pohjissa pitää olla riittävästi jäykkyyttä. Olin havainnut New Balance -merkkisissä kengissä sopivia ominaisuuksia, mutta sopivaa kokoa ei ollut tullut vastaan sopivaan hintaan. Kun siis näin 40 % alennuksella oikean kokoiset NB:t, kävin sisäisen keskustelun siitä tarvitsenko todella vielä uudet kengät ja kuvittelenko kuntoni kohenevan varusteita vaihtamalla. Tiesin jo etukäteen häviväni väittelyn, joten en jatkanut sitä pitkään vaan suuntasin kassalle.
Olen aiemmin käyttänyt tuettuja kenkiä kaupassa tehdyn lyhyen juoksumattotestin tulosten mukaisesti, mutta en ole sittenkään varma sellaisten tarpeellisuudesta. Liikaa tuetut Asicsit aiheuttivat jopa polvikipuja. Nämä NB:t ovat aivan neutraalit, joten odotan ensimmäisiä pitkiä lenkkejä kiinnostuksella. Tämä malli on sopiva myös poluille, joten aloin heti suunnitella osallistumista Pirkan hölkkään, jossa osa reitistä kulkee metsiä pitkin.
En siis ostanut kenkiä testien perusteella. Ostamisen jälkeen olen joitain testejä katsellut eikä New Balancea ole aivan huonona pidetty. Näissä on vieläpä Goretex-käsittely, josta voi kuraisilla sorateillä ja aamukasteisilla poluilla olla hyötyä.
Todellinen testi koetaan vasta sitten kun jää ja lumi on poissa. Nyt on sitten yksi syy enemmän odottaa kevättä.

Lenkki lyheni, onneksi

Asicsit ovat matkalla roskakatokseen. Tai ehkä niillä nyt vielä kävellä voi, mutta yhtään juoksuaskelta en niillä enää ota. 

Valtavan oksakasan viereen pysäköity haketin puhalsi puupurua kuorma-auton lavalle, samalla tuuli lennätti sankan ruskean pölypilven tielle. Auton ja ojan välistä olisi juuri ja juuri mahtunut juoksemaan, mutta hetken tilannetta harkittuani päätin kääntyä takaisin. Pilven läpi juostuani olisin tosin saanut etiopialaisen ihonvärin, mutta pölykeuhko tuskin olisi parantanut hapenottokykyäni.
Suunnitelmissa oli ollut 18 kilometrin lenkki, mutta koska en päässyt normaalille reitilleni, mittaa tuli vain 13 kilometriä. Harmitti, mutta parin tunnin kuluttua kiitin jo lenkin keskeytymisestä. Vasemman jalan polvi oli niin kipeä, että sain ontua kävellessäkin. Mitään vaivoja minulla ei ollut pitkään aikaan. Mitä nyt oli tapahtunut?
Syyllinen löytyi helposti. Olen ilmoittautunut Kankaanpään maratonille ja päätin nyt kokeilla pitkästä aikaa kalleimpia ja parhaiten vaimennettuja kenkiäni. Olen säästellyt niitä pitkään ja käyttänyt arkikenkinä halvempia Adidaksia.
Nämä Asics GT 2000 -kengät olin ostanut ensimmäistä maratoniani varten kaksi vuotta sitten. Silloin Intersportin myyjä tutki jalkani ja suositteli tuettuja Asicseja. Ne tuntuivat hämmästyttävän pehmeiltä ja suorastaan jalkoja hyväileviltä ja pidin niitä kalliin hintansa arvoisina.
Ensimmäinen maratonini oli vähällä keskeytyä. En uupunut, seinää ei tullut vastaan, sisua riitti, mutta jo 20 kilometrin jälkeen vasemman jalan polvi kipeytyi niin pahasti, että keskeyttäminen oli lähellä. Silloin luulin, että syynä oli liian vähäinen harjoittelu. Se oli varmasti osasyy, mutta yhtä syylliset olivat kengät. Ne ovat yksinkertaisesti vääränmalliset. Liika pronaatiotuki saa jalan vääntymään.
Edelleen parhaat kenkäni ovat alennusmyynnistä muutamalla kympillä ostetut Adidakset. Ne ovat riittävän koetellut, ja niillä aion mennä maratonille, jos polvi parantuu.

Ennätystä tavoittelemassa

                                      Tämän nopeammin juoksen vain karhun kirittämänä.


Tätä olin suunnitellut jo pitkään: kokeilisin kerrankin oikein kunnollisella urheilukentällä, millaiseen aikaan saisin menemään viisi kilometriä. Ei nousuja, ei laskuja, tuuli olisi yhtä paljon myötäinen kuin vastainenkin ja alla olisi ihanteellinen pohja.
Olin päässyt kokeilemaan Kuhmon urheilukenttää viime vuonna maratonin lähdössä, ja kun tänään satuin heräämään sopivan aikaisin, päätin pukea kevyemmät Adidakset ja lähteä kentälle.
Väärin meni, tietenkin.
Kenttä oli täynnä asuntovaunuja ja sitä ympäröi muoviaita. Asuntoautojen seassa häämötti muutama museoauto. Tajusin vasta siinä vaiheessa, että Kuhmon jokakesäinen harrasteautotapahtuma ja rompetori onkin tänä vuonna siirretty urheilukentälle.
Luopuisinko hankkeesta? En, sillä tapahtuma kestäisi yli viikonlopun eikä säätilastakaan koskaan voi tietää. Nyt se oli juuri sopiva, viileää, pientä sadetta.
Oli pakko keksiä suunnitelma B. Kokemuksesta tiesin, että urheilukentältä lähtevä kevyen liikenteen väylä on ainakin puolentoista kilometrin matkalta jokseenkin tasaista. Siispä pysäköin polkupyörän ja jätin juomapullon tavaratelineelle. Kevyttä takkia en uskaltanut siihen jättää, vaan se oli pakko kääriä mytyksi ja ottaa mukaan, vaikka siitä muutama kymmenen grammaa lisäpainoa tulikin.
Kello käyntiin, hetken odotus, gps ilmoittaa olevansa ok, ja sitten liikkeelle. Alku näyttää hyvältä. Kilometrivauhti asettuu 4.55 paikkeille ja sykekin tuntuu sopivalta. Alussa on sopivasti hieman alamäkeä, sitten tasaista, ja sitten taas loivaa nousua. Ensimmäinen kilometri menee kuin huomaamatta. Pian on edessä kääntöpaikka, siinä vauhti hidastuu aivan hiukan, ja kiihdytän taas. Nyt lukemana on jo 4.53.
Napautan kelloa, ja esiin tulee sykenäyttö. Mitä? se laskee jo alle sadan! Joko kuntoni on noussut aivan yllättävälle tasolle, tai sitten mittarissa on vikaa tai sitten minussa. Päätän keskittyä seuraamaan nopetutta ja huolestua toden teolla vasta jos sykemittari alkaa näyttää nollaa.
Seuraava kilometrikin menee hyvin ja vauhti pysyy selvästi tavoitteessa eli alle viidessä minuutissa. Kolmen kilometrin kohdalla minun pitäisi olla lämmennyt, mutta siinä vaiheessa alkaa jo painaa jaloissa. Sadekin yltyy. Neljäs kilometri jää hitaammaksi, mutta vielä tavoitteen rajoissa. Teen pienen lisäkierroksen omakotialueella, tie on edelleen tasaista ja uusi maisema tuntuu virkistävän. Koira haukkuu minua koppinsa katolta kuin paheksuisi joutavanpäiväistä juoksentelua, sehän on tottunut siihen, että metsässä juostaan oikealla asialla.
Vielä yksi käännös, ja lasken että kun pääsen polkupyörälle, matka on kasassa. 700 metriä, sehän ei ole mitään, ja keskivauhti on jo 4.54. Nyt maali on jo niin lähellä, että ei kannata säästellä, ja pian mittarissa on uusi lukema 4.53. Nyt ennätystä ei estä enää mikään. Ja lopulta laskuriin tulee viisi kilometriä. Pysäytän ajanoton.
Kyllä, ennätys on nyt: 24 minuuttia ja 31 sekuntia, parannusta entiseen peräti minuutti ja 20 sekuntia. Tästä ajastahan ei tarvitse saada pois enää kuin kymmenen minuuttia, niin voi jo sanoa itseään juoksijaksi.
Neljän tunnin maratonaika on tullut taas hivenen lähemmäksi.

Onko kallein paras?

Köyhän ei kannata ostaa halpaa. Pitää onnitella sitä mainosmiestä tai kauppiasta, joka on keksinyt tämän sloganin. Sillä on aikojen kuluessa tehty paljon rahaa.
Joidenkin asioiden suhteen se voi pitää vieläkin paikkansa, mutta ei ainakaan juoksukenkien kohdalla. Uskoin harrastuksen alussa niitä neuvojia, jotka sanoivat, että kenkien kohdalla ei kannata tinkiä. Ostin kalliit Asics GT 2000 -kengät siinä vaiheessa kun olin saanut selville, että kenkien pitää olla riittävän isot ja pronaatiotuetut. Väärin meni sekin.
Kengät ovat kyllä hyvät ja jalalle ystävälliset, mutta eihän niitä olisi kannattanut ostaa normaalihintaan. Ne myydään joka tapauksessa alennuksella loppusyksystä. Seuraavana keväänä tarjolle tulee uusia malleja, joissa kauppiaiden lupauksista huolimatta on uutta vain väri. Sen huomasin pian ostoksen jälkeen ja paikkasin tietysti tilannetta ostamalla uudet, ja alkuperäishinnaltaan vielä kalliimmat ja vielä pehmeämmät Asicsin Gel Kayanot. 
Nyt minulla oli jo kahdet hyvät kengät, mutta syksyn loppuunmyynneistä innostuin ostamaan vielä 40 eurolla Adidakset. Ja voitte arvata miten kävi. Ne ovat suosikkini. Halvimmat kengät ovatkin parhaat. Kun luin erilaisia välinekeskusteluja, huomasin kyllä tämänkin neuvon: vain kokemus opettaa, mikä on juuri omalle jalalle ja omalle juoksulle sopiva kenkä. Asicsit ovat kyllä mukavat, mutta geelivaimennuksen vuoksi jotenkin tunnottomat. Etenkin Kayanolla tuntuu, kuin juoksisi upottavalla suolla. Siihen vaikuttaa tietysti sekin, että onnistuin ostamaan liian isot. Nyt yritän juosta niitä loppuun, mutta eiväthän ne edes kulu.
Adidas-tuntemuksesta innostuneena ostin vielä seuraavana kesänä kilpakengiksi kevyet ja joustavat Adidakset. Ihme kyllä, tässä ostoksessa ei mikään mennyt väärin. Paitsi se, että ostin ensin liian isot, mutta sain ne kotisovituksen jälkeen vaihdettua. Tästä merkistä en enää luovu. Ja nämäkin huippukengät sain lähes puoleen hintaan alennusmyynnistä.
Alennuksella muuten kannattaa ostaa aina. Esimerkiksi tablettitietokoneeseeni en raskinut ostaa valmistajan omaa suojakoteloa, vaan odotin viisaasti alennuksia. Ja nyt olen saanutkin peräti kaksi suojakoteloa jo puoleen hintaan, siis yhden alkuperäisosan hinnalla sain kaksi! Tosin kumpikaan ei ole sopiva, mutta ei nyt siitä sen enempää.