tiistai 1. elokuuta 2017

Kestävyysjuoksu on syvällä

Kuhmon urheilukentällä oli melko hyvin tilaa iltayhdeksän aikoihin. Kuva on vinossa, tiedän, mutta yrittäkääpä itse pitää kameraa suorassa kun huidotte toisella kädellä hyttysiä ja mäkäräisiä loitommalle. 

Ensin ajattelin, että tuomitsin viime kirjoituksessa liiankin jyrkästi suomalaisen juoksun nykytilan. Mutta sitten tulivat Kalevan kisat. Vakuutuin lopullisesti, että suomalainen kestävyysjuoksu on vajonnut ennätysmäisen syvälle.
Vertailin taas tuloksia ja totesin, että tänäkin vuonna Kalevan kisojen kymppitonnin olisi voittanut Viljo Heino vuonna 1949 juoksemallaan ajalla ja Taisto Mäki olisi tullut kolmanneksi vuoden 1939 ennätyksellään. Ilmari Salminen olisi sijoittunut neljänneksi Berliinin vuoden 1936 olympialaisten voittoajalla. Martti Vainio taas olisi ehtinyt jo käydä antamassa dopingnäytteen siinä vaiheessa kun muut tulevat vasta maaliin. Vainion Prahassa 1978 juoksema ennätys 27.30.99 taitaa jäädä ikuisesti rikkomatta.
Vietin pari viikkoa Kuhmossa ja juokseminen jäi kovin epäsäännölliseksi. Kun kerrankin pääsin juoksemaan hyvällä tartanpäällysteisellä radalla, kokeilin Kalevan kisojen innoittamana 1 500 metriä. Siihen meni seitsemän minuuttia. Tätä matkaa en ole mitenkään harrastanut, harjoittelu on ollut koko kesän epämääräistä ja aivan liian vähäistä, ja juoksu tapahtui raskaan työpäivän jälkeen lähinnä maastoon tarkoitetuilla New Balance -kengillä. Näin ollen päätoimisesti harjoittelevien ja 40 vuotta nuorempien urheilijoiden pitäisi pystyä juoksemaan kaksi kertaa nopeammin. Niin vain ei käynyt tänäkään vuonna.
Kalevan kisojen miesten 1 500 metrin voittoaika oli 4.10. En halua viedä voittajien iloa mitaleistaan muistuttamalla, että Sinikka Tyynelä juoksi 1977 neljä sekuntia nopeammin. Pikemminkin haluan kiittää urheilijoitamme siitä, että he löivät peräti kuudella sekunnilla Sameli Talan voittoajan vuoden 1918 Kalevan kisoissa. Kehitystä on siis tapahtunut.
Suomessa juostaan enemmän kuin koskaan ennen, ja huonommin kuin koskaan ennen. Voivatko nämä liittyä toisiinsa? Juoksu ei enää olekaan nuorten uljasta kilvoittelua vaan keski-ikäisten puuskuttavaa kilpailua väistämätöntä lihomista ja vääjäämätöntä kuoleman lähestymistä vastaan. Se ei enää innosta. Vauhdikas skeittaaminen tai lumilautailu on paljon coolimpaa kuin tuntikausien hikoilu. Seurauksena on kunnon romahtaminen. Oma Cooper-tulokseni ei ole kaksinen, mutta se on kuitenkin parempi kuin 40 vuotta nuorempien alokkaiden keskiarvo. Tästä voisi jo huolestua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti