lauantai 12. elokuuta 2017

Festina lente

Polarin taulukko näyttää, miten vauhti ja korkeuskäyrä seuraavat toisiaan 15 kilometrin lenkilläni. Ilahduttavaa vauhtikäyrässä on sen suuntautuminen loivasti ylöspäin loppua kohden. 












Festina lente, kiiruhda hitaasti, luki Tampereen klassillisen lyseon portaikossa. Ohjeen tarkoitus oli paitsi hillitä rappusissa törmäilevän kurittoman poikajoukon vauhtia, myös antaa sopiva elämänohje. En tiedä, oliko se ohje hyvä. Olen aloittanut monet asiat aivan liian myöhään ehtiäkseni päästä niissä riittävälle tasolle. Juokseminen on yksi niistä. Eihän minusta toki urheilijaa olisi tullut vaikka olisin aloittanut nuorena, mutta se neljän tunnin alittaminen maratonilla olisi kyllä toteutunut. Mutta eihän juokseminen silloin joskus ollut mikään kaikkien harrastus, eikä maratontapahtumia ollut kaikkialla ja kaiken aikaa kuten nykyään. Maraton oli kilpailua, ja se oli tarkoitettu vain oikeille urheilijoille.
Hitaasti kiiruhtamisen ohje pitäisi kyllä muistaa juoksun alussa. Tiedän jo tälläkin kokemuksella aivan hyvin, että sitä paremmin lenkki onnistuu, mitä hitaammin maltan aloittaa. Millään ei vain malttaisi juosta hitaasti juuri siinä vaiheessa kun ei ole yhtään hengästynyt. Eilen aloitin hitaasti, koska minulla ei ollut minkäänlaisia aikatavoitteita. Olin vain päättänyt juosta 15 kilometrin kierrokseni läpi, sillä juuri tätä reittiä en koko kesänä ollut vielä mennyt. Sykevyötä en ottanut lainkaan.
Aloitin kevyesti seitsemän minuutin kilometrivauhdilla, mutta ensimmäisen ylämäen jälkeen laskettelin jo hiukan nopeammin. Kun kello näytti ensimmäisen kilometrin täytyttyä keskivauhdiksi 6.36, otin kunnianhimoisen tavoitteen: entä jos pyrkisinkin keskivauhtiin 6.30? Seuraava kilometri meni helposti aikaan 6.16, joten suunnitelma muuttui. Ehkä pääsisin peräti vauhtiin 6.20. Seurasi raskaita ylämäkiä, ja kun kolmannen kilometrin keskivauhti oli vain 6.47, totesin tavoitteen mahdottomaksi. Tosin tähän sisältyi tien ylitys ja hiukan odottelua ennen kuin liikenteessä tuli sopiva katkos.
No, kunhan nyt juoksen omaa tahtiani ja kävelen välillä, jos siltä tuntuu. Asfaltti vaihtui soratieksi, alamäkeä, tasaista tietä ohi vehreiden pihojen, hiljaista, vain yksi auto ohitti ja nostatti pölyä. Kello piippasi neljännen kilometrin täyttyessä: 5.46. Kas, kyllä tässä kuusi ja puoli sittenkin voisi toteutua.
Tie jatkui tasaisena, ohrapelto aaltoili tuulessa, hevonen katsoi aitauksestaan, ihmisiä ei enää näkynyt missään, ja juokseminen tuntui paremmalta kuin aikoihin. 5.46, 5.51 - juuri sopiva rytmi oli löytynyt. Ylämäet pudottivat seuraavan kilometrin tasan kuuteen minuuttiin, seuraava nousu vei ajan vielä 15 sekuntia huonommaksi ja vielä yhdeksäs kilometrikin sisälsi nousua niin paljon, että kilometrillä meni tasan kuusi minuuttia.
Mutta ylämäkeä seuraa väistämättä lasku, ja niinpä seuraava kilometri sujui aikaan 5.20. Nyt keskiarvo alkoi jo olla alle 6.15, joten tavoite näytti sittenkin toteutuvan. Hitaasti aloittaminen oli kannattanut.
Suurimmat nousut olivat nyt takana, jalat olivat sopivasti lämminneet, ja kymmenen kilometrin kohdalla nautittu energia-annos alkoi tehota. Oikaisin metsäautotielle, epätasaista, kivikkoista pintaa, mutta viilentäviä varjoja ja metsämaisemia, jotka ovat kuin Werner Holmbergin maalauksesta. Jyrkkä alamäki, jossa vauhtia hillitsee vain pehmeä hiekka ja tien yli kurottuvat puunjuuret.
Kilometrit menivät jatkuvasti alle kuuden minuutin, jopa 5.30 näytti kello 13. kilometrin kohdalla. Alkumatkasta mahdottomalta tuntuva tavoite, jota en ollut edes asettanut tavoitteeksi, alkoi lähestyä: koko matkan keskivauhti oli enää pari sekuntia päälle kuuden minuutin. Nyt oli pakko yrittää, enkä ollut vielä väsynytkään. Viimeisten kilometrien nousut ja laskut tunsin aivan tarkkaan, ja tiesin missä alamäessä saisin keskivauhdin alle kuuden minuutin. Ja siinä se pysyi. Viimeinen ylämäki, voimia ei tarvinnut säästää, ja loppukiri ennen 15 kilometrin täyttymistä vei kilometrin keskiarvon sopivasti lukemaan 5.59.
Nyt viidentenä juoksukesänä kuntoni näyttäisi siis olevan jokseenkin samassa kuin aloittaessani, vaikka ikää on kertynyt. Kaiken lisäksi tällä matkalla oli mittarin mukaan nousua 90 metriä ja laskua 80. Yhtälö vaikuttaa mahdottomalta, mutta selittyy sillä, että 15 kilometriä tuli täyteen juuri ennen viimeistä alamäkeä.
Olin tyytyväinen juoksuun, tyytyväisempi kuin koskaan tänä kesänä. Pitäisikö sittenkin ilmoittautua puolikkaalle?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti