sunnuntai 23. elokuuta 2015

Yllätys juoksulenkillä

Ei, tämä merikotka ei ole juoksulenkillä kohdattu yllätys. Sen olen kuvannut Kuhmossa ja se on todennäköisesti tullut Vienanmereltä asti. Kotka saa nyt kuitenkin kuvastaa kohtuullisen lennokkaasti sujunutta juoksua.  

Tavallinen kymmenen kilometrin lenkki edessä, ilma on vielä lämmin, takana jo parinkymmenen kilometrin kevyt pyöräily. Menisinkö hitaasti vai kohtalaisesti? Ehkä etenen verkkaista kuuden kilometrin minuuttivauhtia.
Lähden liikkeelle, mutta omituista kyllä, askel kulkee kevyesti. Vilkaisen kelloa ja totean vauhdiksi 5.20, jospa siis tästä tulisikin hiukan raskaampi harjoitus ja ottaisin tavoitteeksi keskivauhdin 5.30.
Ensimmäinen kilometri täyttyy, ja jostain syystä se on sujunut vauhtiin 5.21. No, tulossahan on raskas nousu, joten olkoon nyt alku hiukan tiiviimmässä tahdissa. Toisella kilometrillä on pieniä mäkiä, ja sen päätteeksi kello näyttää aikaa 5.19. Menköön nyt sitten tällä vauhdilla. Edessä on kohtalaisen tasaista soratietä peltojen keskellä, aurinko paistaa silmiin mutta ei kuumenna liikaa. Kolmas kilometri täyttyy ja kellossa on 5.15. Merkillistä! Johtuuko tämä siitä, että katselin juuri miten Mo Farah taas kerran voitti kympin. Hiukan eri vauhdissa tosin ollaan, sillä nämä huiputhan pitävät jatkuvasti tuollaista 2.40 kilometrivauhtia. Itse pystyisin juoksemaan sitä vauhtia vain parisataa metriä.
Mutta nyt alkaa pitkä ja loiva nousu, yhtenäistä mäkeä on kilometrin verran ja sen jälkeenkin on koko ajan nousuja. Tämä on se jakso, joka vakiolenkilläni on aina hyydyttänyt hyvin alkaneen lenkin. Talon pihassa haukkuu koira ja se juoksee jonkin aikaa rinnallani, onneksi aidan toisella puolella. Alkaa varjoisa metsä ja mäki jyrkkenee. Juuri sen laella tulee taas täyteen kilometri. 5.25. Tätä kilometriä en ole koskaan päässyt näin nopeasti. Ja seuraavalla on jo sen verran tasaistakin, että lukemaksi tulee 5.23. Pitäisikö yrittää vielä kiristää?
Pahimmat mäet ovat takana, muutamassa alamäessä otan oikein kunnon vauhdin. 5.07. Nyt kannattaa pitää vauhtia. Mutta sitten on taas mäkiä, katumaasturi tulee vastaan ja nostaa kuivalta soratieltä pölypilven, suussa maistuu hiekka. Nyt alkaa tuntua jaloissa, ajaksi tulee 5.21. Seuraava osuus on helppo, soratie loppuu ja joudun juoksemaan valtatien pientareella, lähes koko kilometri on loivaa alamäkeä. Tässä kannattaa pitää vauhtia. Rekat humahtavat ohi, on pakko keskittyä pysymään omalla kaistalla. Vielä alamäkeä, sitten taas turvalliselle kevyen liikenteen väylälle, ja kello värähtää ranteessa: 4.49. Keskimääräinen nopeus koko matkalla on 5.15, ja se on parempi kuin koskaan aikaisemmin. Viimeinen raskas ylämäki verottaa vauhtia, mutta sitä seuraa kunnon lasku, ja yhdeksäs kilometri täyttyy vauhtiin 5.18.
Nyt on pakko yrittää kunnolla, ja sykkeistä välittämättä nousen vielä pienen mäen ja käännyn kotitielle, hiukan alamäkeä, suoraa, tiedän ennestään minkä puun kohdalla kymppi täyttyy, vielä pitää pinnistää, katson kelloa, vielä 50 metriä. Ja siinä se on, pysäytän ajanoton, huohotan ja katson lukemaa: 52.18.
Ei se mikään hyvä tulos ole, tiedän sen aivan hyvin, tavoitteenahan on ollut 50 minuutin alittaminen, mikä voisi enteillä neljän tunnin tavoitamista maratonilla. Tälläkin ajalla on minulle suuri merkitys. Se tarkoittaa oman ennätyksen parantumista 28 sekunnilla. Ja se tuli aivan yllättäen.
Ehkä pyörälenkki oli lämmittänyt jalkoja juuri sopivasti, ehkä olin palautunut edellisestä juoksusta oikeaan aikaan. Tai sitten olen edistynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti