perjantai 3. marraskuuta 2017

Pää pystyyn!

Kuvan kissa ei liity tapaukseen eikä sillä ole tässä mainittuja ongelmia. 
Edellisestä päivityksestä on kulunut tovi. Ei ole ollut kerrottavaa koska ei ole ollut juuri juoksuakaan. Ilmeisin syy on ollut säätila. Ei todellakaan ole huvittanut lähteä ulkoilemaan kun on tiennyt kenkien kastuvan ja tuulen puhaltavan läpi juoksutakin. Ja kun vesisateesta päästiin, alkoi pakkanen.
Lisäksi keksin vielä paremman syyn olla juoksematta. Tampereen puolimaratonin jälkeen tein muutaman pitkän lenkin ja ihmettelin kummallista ääntä. Kiliseekö takissa jokin vetoketjun pää? Pidin kädellä kiinni vetoketjusta, mutta se ei auttanut, edelleen kuului nitisevä ääni askelten tahdissa. Kävellessä se ei tuntunut, mutta heti kun lähdin juoksemaan, sama hiljainen ääni toistui.
Parin päivän päästä kokeilin uudelleen. Kyllä, sama ääni alkoi heti ja jatkui niin häiritsevänä, että piti taas vaihtaa kävelyksi.
Oli pakko uskoa, että se tuli omasta päästä tai niskasta. Niin kiusallinen tuo nitinä oli, että se esti tehokkaasti juoksemisen. Alun perin aloitin juoksemisen saadakseni pään kuntoon. Ja nytkö juuri pään kunto lopettaa juoksemisen?
Poistin sähköpostistani urheiluliikkeiden mainoskirjeitä ja lopetin niiden tilaamisen. Pakkasin juoksutakin naulakosta laatikkoon. Tunsin kateutta katsellessani kirpeään syysiltaan suuntaavan pitkäjalkaisen naapurin vetävää askelta. Olin haikealla mielellä lukiessani facebooktuttujen päivityksiä mainioista lenkeistä ja tulevan kesän kilpailusuunnitelmista. Enkö enää voisi juosta?
En ole käynyt vastaanotolla, eihän tämä vaiva ilmene lainkaan normaalielämässä. Tuttavilta olen kyllä saanut diagnooseja. Yleisimmin on arveltu äänen osoittavan lopullisesti sen, mitä he olivat jo pitkään arvelleet: jokin ruuvi on nyt löysällä.
Eilen olin kävelyllä ja innostuin mukavassa syysilmassa ottamaan taas muutaman juoksuaskeleen. Ei, sama ääni tuli taas. Yritin jännittää kaulaani, sama juttu. Kokeilin katseen suunnan muuttamista alaspäin. Ei auttanut. Ja sitten kallistin päätäni hiukan oikealle. Mitä? Ei kuulu mitään muuta kuin askelten tasainen rahina. Suoristin päätäni ja ääni palasi. Kallistus, ja kaikki oli hyvin! Nyt saatoin juosta.
Näin vähällä en luovuta. Pää pystyyn! Tai siis vinoon.

2 kommenttia:

  1. Vaarana on, että sua luullaan tästä lähtien Kirvesniemen Harriksi, mutta ei kai se niin vakavaa ole. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin voi todellakin sattua, koska juoksutyylinikin vaikuttaa siltä, kuin minulla olisi sukset jalassa.

      Poista