Sadepäivä

Yksi suosikkimaisemiani, mäntykangasta halkova hiekkatie. Tielle johtaa jyrkkä mäki, mutta vaivannäkö kannattaa.

Suuret pisarat napsahtelevat ikkunalautaan, lätäkön pinnasta kohoaa roiskeita kun taivaalta tulee vettä aivan loputtoman tuntuisesti. Istun sisällä ja odotan. Suunnitelmissa oli pitkä lenkki mutta tuohon ilmaan en lähde. Ei ole lähtenyt kukaan muukaan, kadut ja pyörätiet ovat hiljaisia ja linnutkin taitavat kuivatella sulkiaan tiheäoksaisissa kuusissa.
Loman alku on kyllä ollut liikunnallinen ja tarkoituksella monipuolinen. Pyöräilyä pitkin mäntykankaita halkovia metsäautoteitä, soutua ohikiitävien moottoriveneiden peräaaltoja väistellen ja pesäänsä puolustavia lokkeja vältellen, puutarhatöitä raskaine betonilaattoineen ja täysine kottikärryllisineen, tiivistahtisia viiden kilometrin lenkkejä pölyävällä soratiellä ja auringon kuumentamalla asfaltilla, pari pitkää ja rauhallista juoksua lintuja kuunnellen ja tienvarren kukintoja tarkkaillen.
Eilen lähdin liikkeelle jo aamukuudelta, sillä tulossa oli kesän tähän asti kuumin päivä. Lämpötila oli ihanteellinen 12 astetta, mehulasillinen antoi riittävästi energiaa, ja syke pysyi ihmeen hyvin hallinnassa. Mitään erityistä kiirettä en pitänyt, vaan juoksin sykkeen mukaan. Juoksu tuntui kohtuullisen kevyeltä, ja sitä todisti lopussa myös Polar. Askeltiheys oli säilynyt koko ajan 180 tuntumassa ja juoksuindeksilukema oli kesän korkein, 49.
Nyt olen palautunut riittävästi, ja jaloissa tuntuu siltä, että pitäisi päästä jatkamaan. Ja nyt jotain on tapahtumassa. Lätäkön pinta muuttuu, se väreilee enää pienistä ja kevyistä pisaroista. Tuuli ajaa synkänharmaita pilviä pohjoista kohti ja taustalta paljastuu vaaleampaa taivasta. Illaksi taitaa sittenkin tulla juoksukeli.