Juoksuvuoden outo käänne

Tältä näytti vielä aatonaattona Aulangolla. Lenkille lähtemättömyyttä ei voinut tällä kertaa laittaa kelin syyksi.  

670 kilometriä. Sellaista lukemaa Polar näyttää tälle vuodelle. Alkaa siis näyttää todennäköiseltä, että en saa tuhatta kilometriä täyteen tänäkään vuonna.
Vuoteen sisältyi kaksi puolimaratonia ja yksi kokonainen. Kesä alkoi toukokuun lopussa Helsinki City Runilla. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä liikkuminen oli jäänyt aivan liian vähiin. Aktiivinen juoksu oli alkanut käytännössä vasta toukokuussa eikä rapistumaan päässyttä kuntoa rakenneta kuukaudessa. Aivan viime hetkellä muutin lähtöryhmää vielä hitaampien joukkoon, etten suotta olisi kenenkään tiellä.
HCR:n järjestelyt toimivat hyvin, sain kisahallista numeron ja mainostajilta kaikenmoista pientä näytettä. Ja sen jälkeen tein yhden merkittävän päätöksen: aloitin tämän juoksublogin kirjoittamisen. Aluksi se oli vain kokeilu. Joudun työnkin puolesta uppoutumaan yhä enemmän sosiaalisen median maailmaan ja halusin päästä siihen paremmin sisään. Kun jonkin verran lukijoita ilmaantui, blogin päivittäminen on jatkunut. Olen pitänyt blogeja nyt muistakin aiheista, mutta mukavinta on käsitellä juoksemista. Piirre on yleisinhmillinen: on helpointa kirjoittaa asiasta, josta ei tiedä.
Alun perin tarkoituksena oli luetella asioita, jotka olen tehnyt väärin. Siinä suhteessa HCR alkoi hyvin. Heti lähdössä tajusin valinneeni väärän ryhmän. Olin osallistunut aiemmin sen verran pieniin tapahtumiin, että niissä oli voinut valita vauhtinsa itse. Nyt se ei ollut mahdollista. Ryhmä eteni kapealla tiellä hitaasti, yritin ohitella, mutta ahtaissa paikoissa liike pysähtyi kokonaan. Ensimmäiset kolme kilometriä sujui yli kuuden minuutin kilometrivauhdilla. Vasta kolmen kilometrin jälkeen joukko oli alkanut venyä jonoksi ja pääsin kiristämään vauhtia. Joukkotapahtumassa pitää siis valita mieluummin liian nopea kuin liian hidas ryhmä.
Toinen virhe oli kellossa. Garmin oli simahtanut juuri ennen juoksua, joten olin saanut hyvän tekosyyn hankkia Polar V 800 -kellon. Olin suurella vaivalla saanut siihen sopivat asetukset, mutta juostessa huomasin hämmästyksekseni, että se ei näyttänytkään vauhtia eikä edes väliaikavauhtia, vaan ainoastaan koko juoksun keskivauhtia. Myöhemmin ilmeni, että kellossa oli vika, jonka Polar hoiti esimerkillisesti vaihtamalla laitteen uuteen. Tässä tilanteessa se ei juuri auttanut.
Vähä vähältä pääsin eteenpäin jonossa ja noudattamaan omaa rytmiä, mutta olin selvästi jäljessä kahden tunnin tavoitteesta. Juoksu sujui kuitenkin olosuhteisiin nähden mukavasti, ja etenkin kun Keskuspuiston muutamasta ylämäestä pääsi, vauhti pysyi mainiosti aikatavoitteessa. Taakse alkoi jäädä jo edellä lähteneen ryhmän juoksijoita. Vauhti kesti, mutta matka loppui kesken enkä pystynyt saamaan kiinni alun hidasteluun kuluneita puoltatoista minuuttia.
Vähän ennen maalia suurin piirtein Auroran sairaalan kohdalla kohtasin näyn, joka sai omat aikatavoitemurheet pienenemään. Polun vierellä elvytettiin tuupertunutta juoksijaa, ja tilanne näytti vakavalta. Sitä en ehtinyt ajatella pitempään, stadionin portti lähestyi, otin loppukirin ja kuvittelin stadionille kiitäessäni olevani oikea juoksija, jonka ottaa vastaan lippuja heiluttavien katsojien huutomyrsky. Oikeasti tälle ajalle ja sijoitukselle ei kannattanut hurrata: 2.01:35, sijoitus omassa sarjassa 370, kun osallistujia oli 645.
Seuraava kilpailu oli Hämeenlinnan kaupunkimaraton, joka oli Sibeliuksen 150-vuotisjuhlan kunniaksi nimetty Sibelius-maratoniksi. Sibeliusta nyt ei varsinaisesti tunnettu urheilumiehenä, mutta sinfonioita hän sävelsi sen verran, että niitten yhteenlaskettu kesto vastaa sopivasti maratonin aikatavoitettani eli neljää tuntia.
Heinäkuun loppu on perinteisesti kesän kuuminta aikaa, joten ilmoittauduin viisaasti vain puolikkaalle. Olin kohtalaisen hyvässä kunnossa joten olisin voinut vaikka tavoitella omaa ennätystä. Mutta totta kai jotain meni nytkin väärin. 17 kilometrin kohdalla aloin väsähtää, syke kohosi, vauhti hidastui. Reitissä ei ollut vikaa, se oli mitä mainioin, juoksijoita ei ollut liikaa, oli kaikin puolin hyvät mahdollisuudet noudattaa omaa rytmiä. Keksin vain yhden syyn epäonnistumiseen. Vierelle ilmaantui puhelias juoksijakollega, joka pysyi samassa vauhdissa ja keskusteli jatkuvasti. Puhuminen vei energiaa ja toisen tahdissa juokseminen haittasi oman rytmin pitämistä. Vähimmäiasaikatavoitteeni oli kahden tunnin alittaminen ja sekin alkoi näyttää mahdottomalta. Onneksi keskustelutoveri lähti huomattavasti nuorempana menemään omaa vauhtiaan ja jäin kamppailemaan kelloa vastaan. Viimeiset kilometrit olivat uuvuttavan pitkiä, aika kului ja kului, ja vaatimatonkin tavoitteeni oli karkaamassa. Urheilukenttä lähestyi, joku huusi että matkaa on enää muutama sata metriä. Päätin olla hellittämättä, lisäsin vauhtia ja pääsin urheilukentälle suoran päähän. Edessä näkyi kello ja aika lähestyi sekunti sekunnilta kahta tuntia. Nyt oli pakko jaksaa, kiristin vauhtia niin paljon kuin vain suinkin pystyin, syke nousi huippuunsa, ehdinkö, ehdinkö, mietin, ja lopulta tuskainen matka oli takana.
Käännyin katsomaan ajanottotaulua ja totesin, että taas meni väärin. Kiirehdin aivan turhaan, minullahan olisi ollut vielä neljä sekuntia pelivaraa. Aika oli 1.59:55. Sijoitus omassa sarjassa oli tällä kertaa 23.
Harjoittelu jatkui, ja olin niinkin hyvässä vedossa, että elokuussa juoksin harjoituslenkillä uuden kympin ennätyksen 52.18. Heinäkuussa olin juossut viitosella ennätyksekseni 24.31. Ja mikä parasta, ne olivat tulleet kevyen tuntuisesti. Polarin kuntotesti näytti hapenottokyvyksi jatkuvasti 44. Minun piti siis olla mainiossa kunnossa. Lokakuun alkupuolella kaikki oli hyvin, vaikka sopimattomilla kengillä juostu 13 kilometrin lenkki olikin saanut polven kipeytymään.
Juoksukauden huipentumana piti olla Kankaanpään maraton. Siinä meni kaikki väärin, enkä vieläkään tiedä miksi. Ymmärrän nyt paljon paremmin urheilijoiden puheet kunnon ajoittamisesta. Pari viikkoa aikaisemmin olisin juossut sen vaivatta, nyt vain tapahtui jotain outoa. Syke vaihteli levottomasti alusta alkaen, askelet alkoivat painaa ja jo puolen välin jälkeen iski kramppi. Sen jälkeen en enää kamppaillut kelloa vaan keskeyttämistä vastaan.
Nyt Polarin kuntomittaus näyttää jatkuvasti hapenottokyvyn lukemaksi 32. Jotain kummallista on tapahtunut. Kehitys ei pelkästään pysähtynyt, vaan kääntyi aivan väärään suuntaan.
Vuosi 2016 alkaa epätietoisuuden merkeissä.

Hyvin toimittu, Polar!

Näin pienestä se voi olla kiinni: vasemmanpuoleinen vanha liitin ei sulkeudu yhtä tiiviisti kuin uusi.

Tilanne oli luultavasti sama kuin lähes kaikilla työpaikoilla: vika oli johdossa. Polar lähetti uuden kellon ja uuden johdon, ja nyt kaikki toimii. Liittimien sulkeutumisessa oli selvästi näkyvä ero, ja se saattoi riittää aiheuttamaan ongelmat.
Kyse on siis Polar V800 -mittariani vaivanneesta oudosta ominaisuudesta. Se kadotti synkronoinnin yhteydessä harjoitusnäkymäasetukset, jotka jouduin joka kerta laittamaan uudestaan. Synkronoidessa se myös kadotti toisinaan yhteyden tietokoneen ja laitteen välillä kesken kaiken. Kirjoitin Polarin asiakaspalveluun, ja tovin odottelun jälkeen sieltä otettiin yhteyttä. Parin sähköpostin jälkeen sieltä luvattiin lähettää uusi laite, ja viime viikolla sitten tuli pieni paketti Kempeleeltä. Mukana oli palautuskuori ja vanha kello lähti viallisine johtoineen takaisin heti kun olin varmistunut uuden toimivuudesta.
Polarin hankin alunperin Garminin jumiuduttua täysin juuri HCR:n alla. Takuuta oli runsaasti jäljellä, joten vein sen Giganttiin. Siellä se makasi kuukauden verran kunnes menin ihmettelemään asiaa. Olihan se paikalla, oli kuulemma alkanut toimia, kun oli vain ladattu. Laitoin sen kotona lataukseen. Tuloksena taas täydellinen jumiutuminen. Se oli siis alkanut toimia uudelleen nollauduttuaan akun tyhjentyessä, mutta varsinainen vika ei ollut korjautunut itsekseen. Enpä taida jaksaa viedä sitä enää uudelleen huoltoon.
Joskus vuosia sitten ostin langattoman ovikellon suuresta halpaketjusta. Hinta oli halpa, taisi olla viisi euroa. Laite oli muuten oikein hyvä, mutta ei toiminut. Vein sen takaisin, ja liikkeessä pohdittiin asiaa suurella joukolla ja pyrittiin varmistumaan siitä, että ovikello todella oli rikki ja että minä en ollut sitä hajottanut. Patteritkin vaihdettiin, mutta ovikello ei alkanut soida eikä kukkua. Kun lopulta olin saanut uuden ovikellon, päätin että en enää turvautuisi sen liikkeen palveluihin. Enkä ole niin tehnyt, en edes silloin kun olisin saanut sieltä venetrailerin hiukan halvemmalla kuin muualta. Viiden euron laitteesta nipottaminen on aiheuttanut liikkeelle monin verroin suuremman vahingon.
Polar saa asiakaspalvelustaan korkeimman arvosanan. Juuri näin pitää toimia, tällainen kohtelu sitouttaa asiakkaan. En tosin usko pystyväni kovinkaan pikaisesti käyttämään loppuun V800-mittaria, mutta tämän kokemuksen jälkeen voin suositella sitä kaikille. Ainakin jos se saa minut juoksemaan huomisella Sibelius-maratonilla puolikkaan alle viimesyksyisen ennätykseni.

Testissä Polarin asiakaspalvelu

Yksi mieleenjäävimpiä näkemiäni myyntilauseita oli kirpputorilla myytävässä nauhurissa ollut kyltti: "ei toimi, muuten ehjä".
Erään suomalaisen matkapuhelinyhtiön asenteessa oli aikanaan hiukan samaa. Laitteet olivat maailman parhaita ja vika oli aina käyttäjässä, joka kuitenkin osasi sujuvasti käyttää kilpailijamerkin koneita. Sillä asenteella ei globaalissa kilpailussa pärjää.
Ovatko ajat muuttuneet? Otin testiin Polarin asiakaspalvelun. Uusi Polar V800-mittarini oikutteli muuttamalla harjoitusnäkymiään omin päin. Lähtökohtani oli, että teen taas jotain väärin, mutta lopulta vakuutuin siitä, että jossain on ongelma. Toinen pulma oli johdon liittämisessä. Sitä piti välillä puristaa sormin ja silti yhteys tahtoi katketa.
Polarin sivuilta löytyi lomake, jonka täyttämällä saattoi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. Vähään aikaan ei kuulunut mitään, sitten tuli ilmoitus, että asiakaspalvelussa on ruuhkaa ja sieltä vastataan heti kun pystytään.
Uskoin jo kysymykseni hautautuvan jonnekin ikuisiksi ajoiksi, mutta sitten alkoi tapahtua. Asiakaspalvelusta laittoi sähköpostia Birgitta, joka varmisti ensin, että olen käyttänyt asianmukaisia ohjelmia. Kerroin nyt myös johto-ongelmasta ja esitin arveluni sen liittymisestä synkronointipulmiin.
Hyvin nopeasti Birgitta pyysi mittarin sarjanumeroa, tihrustin sitä suurennuslasin avulla ja lähetin eteenpäin. Pian tuli ilmoitus, että Polar lähettää minulle uuden mittarin ja johdon ja palautan sinne nykyisen.
Olin yllättynyt. Ei oikeastaan pitäisi olla, sillä juuri näinhän yrityksen pitää toimia. Asiakas voi olla joskus oikeassa ja hänet kannattaa pitää tyytyväisenä. Polar saa tässä vaiheessa palvelusta täydet viisi tähteä. Nyt odotan jännityksellä postipakettia. Ehkä jo Sibelius-maratonilla uutuuttaan kiiltävä mittari siivittää askeleeni uuteen ennätykseen.

Polar V800 on huippu

Juokseminen ei ole varsinaisesti välineurheilua, mutta siihen saa silti kulutettua rahaa aivan kiitettävästi. Ensimmäisillä lenkeillä pituuden ja matkan mittariksi riitti Sportstracker enkä muusta tiennytkään. Nähtyäni juoksijan vilkuilevan ranteeseensa aloin selvittää asiaa ja ymmärsin sellaisiakin ihmekelloja olevan, jotka kertovat matkan ja nopeuden. Suuntasin Verkkokauppaan ja ostin ensimmäisen Garminin, tietenkin halvimman mallin. Se tuntui peräti hienolta, ja samalla se tietenkin innosti juoksemaan lujempaa, mikä taas ei ollut tarkoituksenmukaista.
Garmin palvelee periaatteessa edelleen hyvin, mutta sen akku ei riittänyt maratonille. Tai sitten juoksunopeuteni ensimmäisellä maratonilla ei riittänyt Garminin akulle. Sykemittarin eduistakin kuulin puhuttavan, joten hankin pykälää paremman Garminin. Akussa riitti virtaa, mutta minussa ei niin paljon, että olisin mennyt testaamaan kelloa maratonille. Sykkeitäkin oli hauska seurata ja asettaa merkkiääniä sykerajoille. Lopputulos oli kuitenkin se, että päätin lopettaa joko juoksemisen tai sykemittarin käyttämisen.
Kahta viikkoa ennen Helsinki City Runia Garminista katosi elämä kokonaan. Mikään ei auttanut, ei netistä löytynyt reseteointiohje, ei odottelu. Onneksi takuu oli voimassa ja vein kellon Giganttiin takaisin. Siellä se on vieläkin. Mitään ei ole kuulunut. Minulla ei siis ollut kelloa HCR:n lähestyessä. Mikä mainio tekosyy hankkia Polar V800, jonka olisin ostanut jo viime kesänä, jos sellaisen olisi jostain ylipäätään saanut. Ja nyt hintakin oli jo laskenut.
Ostin kellon, aukaisin paketin ja aloin ihmetellä. Garminin toiminta oli ollut äärettömän yksinkertaista ja se oli heti valmis. Polaria viritellessä tuntui olevan kaksi vaihtoehtoa: joko tulen hulluksi tai sitten en. Käyttöohjeesta ei juuri ollut apua, eikä edes ranneke tahtonut taipua ranteeseeni sopivaksi. Näinkö tämäkin nyt meni väärin?
Mietin ja kokeilin, ja kas kummaa, asetukset löytyivät, ja rannekkeestakin löytyi sopiva asento. Parin pienen testilenkin jälkeen olin valmis. Kesken HCR:n huomasin, että kello oli omin päin päivittänyt asetuksiaan ja näyttikin nyt vain koko matkan keskinopeuden, ei kilometrin keskinopeutta, kuten olin määritellyt. Saman se on onnistunut tekemään vielä toistamiseen.
Mutta muuten kaikki toimii, ja pidän Polaria jatkuvasti ranteessa. Työpaikalla se on viisarinäyttöineen siistin ja asiallinen näköinen, mutta vapaa-ajan alkaessa sen sisältä paljastuu täysiverinen urheilupeto. Se on siis juuri sellainen kuin itsekin olen. Tai kuvittelen olevani.
Polar V800 on lyhyesti sanottuna loistava, todellinen huippuostos. Akun kesto on sellainen, että edes minä en pysty käyttämään maratoniin niin paljon aikaa, että se uupuisi.
Kävikö nyt sitten niin, että kerrankin kaikki meni oikein? No ei tietenkään. Kohta Forumin Gigantti jo ilmoitti myyvänsä kaikkea 15 prosentin alennuksella, ja muissakin Giganteissa hinta oli laskenut neljä euroa. Nielen kuitenkin tappioni urheasti, sillä kello on imarrellut minua juuri sopivasti. Sen kuntotesti on väittänyt, että olen huippukunnossa ja että olisin tällä suoritustasolla hyväkuntoinen vaikka olisin 35-vuotias. Ehkä minun ja kelloni ihaileva suhde onkin molemminpuolinen.