keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Taloudellinen juoksu kantapään kautta opittuna






Jos jumalaa ei ole, kaikki uskonnot ovat väärässä. Jos jumala on, kaikki paitsi yksi uskonto ovat väärässä, eikä kukaan voi tietää mikä se yksi oikea on.
Tämä sopii myös juoksutekniikkaan. Oikeita juoksutekniikoita on runsaasti, joten kaikki eivät voi olla oikeita. Aloitin syksyllä 2013 miettimättä tekniikkaa sen kummemmin. Talven aikana perehdyin kirjallisuuteen, katselin videoita ja kokeilin. Kevät meni vielä hyvin ja tulokset paranivat. Syksyyn mennessä olin kuitenkin päätynyt umpikujaan. Syke nousi ja vauhti hidastui. Yritin noudattaa ohjeita, keskityin siihen että jalka menisi taakse rittävästi ja että suuret lihakset tekisivät työtä, tarkkailin jalan maahantuloa ja irtautumista, mietin oikeaa asentoa. Lopulta olin siinä pisteessä, että päätin lopettaa joko sykemittarin käytön tai juoksemisen.
Tässä kirjoitan edelleen, joten vaihtoehdoista toteutui sykemittarin hyllyttäminen. Tämän kevään aikana koin oivalluksen: entä jos juoksisinkin juuri sillä tavalla, joka itselle tuntuu hyvältä? Ehkä se ei näytä lennokkaalta vaan tehottomalta sipsuttamiselta. Mutta entä sitten? Väärin juokseminen saattaakin olla minulle oikein juoksemista.
Ja nyt alkoi löytyä uusi taloudellisuus. Helsinki City Run sujui jo selvästi alhaisemmalla keskisykkeellä kuin lokakuinen puolimaraton Kankaanpäässä. Mitä opin? Ainakin sen, että tekniikka on yksilöllistä ja sen, että huippujuoksijan askellusta ei voi soveltaa harrastajan juoksulenkille. Näyttävä kenialaismallinen juoksutekniikka toimii vasta tietyssä vauhdissa, hitaammassa juoksussa se on vain kuluttavaa loikkimista. Tämäkin piti oppia konkreettisesti kantapään kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti