Jos jumalaa ei ole, kaikki uskonnot ovat väärässä. Jos
jumala on, kaikki paitsi yksi uskonto ovat väärässä, eikä kukaan voi tietää
mikä se yksi oikea on.
Tämä sopii myös juoksutekniikkaan. Oikeita juoksutekniikoita on runsaasti, joten kaikki eivät voi olla oikeita. Aloitin syksyllä 2013 miettimättä
tekniikkaa sen kummemmin. Talven aikana perehdyin kirjallisuuteen, katselin
videoita ja kokeilin. Kevät meni vielä hyvin ja tulokset paranivat. Syksyyn
mennessä olin kuitenkin päätynyt umpikujaan. Syke nousi ja vauhti hidastui.
Yritin noudattaa ohjeita, keskityin siihen että jalka menisi taakse rittävästi
ja että suuret lihakset tekisivät työtä, tarkkailin jalan maahantuloa ja
irtautumista, mietin oikeaa asentoa. Lopulta olin siinä pisteessä, että päätin
lopettaa joko sykemittarin käytön tai juoksemisen.
Tässä kirjoitan edelleen, joten vaihtoehdoista toteutui
sykemittarin hyllyttäminen. Tämän kevään aikana koin oivalluksen: entä jos
juoksisinkin juuri sillä tavalla, joka itselle tuntuu hyvältä? Ehkä se ei näytä
lennokkaalta vaan tehottomalta sipsuttamiselta. Mutta entä sitten? Väärin
juokseminen saattaakin olla minulle oikein juoksemista.
Ja nyt alkoi löytyä uusi taloudellisuus. Helsinki City Run
sujui jo selvästi alhaisemmalla keskisykkeellä kuin lokakuinen puolimaraton
Kankaanpäässä. Mitä opin? Ainakin sen, että tekniikka on yksilöllistä ja sen,
että huippujuoksijan askellusta ei voi soveltaa harrastajan juoksulenkille.
Näyttävä kenialaismallinen juoksutekniikka toimii vasta tietyssä vauhdissa,
hitaammassa juoksussa se on vain kuluttavaa loikkimista. Tämäkin piti oppia
konkreettisesti kantapään kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti