torstai 11. kesäkuuta 2015

Onko kallein paras?

Köyhän ei kannata ostaa halpaa. Pitää onnitella sitä mainosmiestä tai kauppiasta, joka on keksinyt tämän sloganin. Sillä on aikojen kuluessa tehty paljon rahaa.
Joidenkin asioiden suhteen se voi pitää vieläkin paikkansa, mutta ei ainakaan juoksukenkien kohdalla. Uskoin harrastuksen alussa niitä neuvojia, jotka sanoivat, että kenkien kohdalla ei kannata tinkiä. Ostin kalliit Asics GT 2000 -kengät siinä vaiheessa kun olin saanut selville, että kenkien pitää olla riittävän isot ja pronaatiotuetut. Väärin meni sekin.
Kengät ovat kyllä hyvät ja jalalle ystävälliset, mutta eihän niitä olisi kannattanut ostaa normaalihintaan. Ne myydään joka tapauksessa alennuksella loppusyksystä. Seuraavana keväänä tarjolle tulee uusia malleja, joissa kauppiaiden lupauksista huolimatta on uutta vain väri. Sen huomasin pian ostoksen jälkeen ja paikkasin tietysti tilannetta ostamalla uudet, ja alkuperäishinnaltaan vielä kalliimmat ja vielä pehmeämmät Asicsin Gel Kayanot. 
Nyt minulla oli jo kahdet hyvät kengät, mutta syksyn loppuunmyynneistä innostuin ostamaan vielä 40 eurolla Adidakset. Ja voitte arvata miten kävi. Ne ovat suosikkini. Halvimmat kengät ovatkin parhaat. Kun luin erilaisia välinekeskusteluja, huomasin kyllä tämänkin neuvon: vain kokemus opettaa, mikä on juuri omalle jalalle ja omalle juoksulle sopiva kenkä. Asicsit ovat kyllä mukavat, mutta geelivaimennuksen vuoksi jotenkin tunnottomat. Etenkin Kayanolla tuntuu, kuin juoksisi upottavalla suolla. Siihen vaikuttaa tietysti sekin, että onnistuin ostamaan liian isot. Nyt yritän juosta niitä loppuun, mutta eiväthän ne edes kulu.
Adidas-tuntemuksesta innostuneena ostin vielä seuraavana kesänä kilpakengiksi kevyet ja joustavat Adidakset. Ihme kyllä, tässä ostoksessa ei mikään mennyt väärin. Paitsi se, että ostin ensin liian isot, mutta sain ne kotisovituksen jälkeen vaihdettua. Tästä merkistä en enää luovu. Ja nämäkin huippukengät sain lähes puoleen hintaan alennusmyynnistä.
Alennuksella muuten kannattaa ostaa aina. Esimerkiksi tablettitietokoneeseeni en raskinut ostaa valmistajan omaa suojakoteloa, vaan odotin viisaasti alennuksia. Ja nyt olen saanutkin peräti kaksi suojakoteloa jo puoleen hintaan, siis yhden alkuperäisosan hinnalla sain kaksi! Tosin kumpikaan ei ole sopiva, mutta ei nyt siitä sen enempää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti