torstai 20. elokuuta 2015

Valoa näkyvissä, ehkä

Elokuisella aamulenkillä sumu teki oksien takaa siilautuvan valon näkyväksi. Näiden näkymien takia kannattaa jatkaa juoksemista, kehityin tai en.

Paras lopettaa koko juokseminen tähän. Tulokset eivät parane yhtään, päinvastoin, jokainen lenkki tuntuu edellistä raskaammalta. Juoksen Keskuspuistossa pitkähköä hidasta lenkkiä, kolmen nuoren miehen seurue menee ohitseni hilpeästi ja hengästymättä rupatellen. Käännyn takaisin, ja hetken päästä sama joukko menee ohitseni yhtä kevyesti.
Olen juossut pitkiä ja hitaita lenkkejä, olen juossut intervalleja, olen harjoitellut vauhtikestävyyttä, kokeillut pääsisinkö kympin yhtään nopeammin kuin viime vuonna. Ei edistystä. Viitonen menee vielä vauhdilla, mutta sitten jalat alkavat muuttua painavammiksi ja painavammiksi. Tulen siihen tulokseen, että maitohappo on yksi maailmankaikkeuden raskaimpia alkuaineita.
Lopulta pääsen turhautuneena kotiovelle ja pysäytän kellon. Yksitoista kilometriä juuri sillä keskisykkeellä, millä olin suunnitellutkin. Katson keskimääräistä vauhtia ja olen tyytymätön. Tarkistan vielä viikko sitten samoissa olosuhteissa juostun saman lenkin tuloksen nähdäkseni kuinka paljon heikommin lenkki meni ja vakuuttuakseni siitä, että juokseminen on turhaa. Eroa keskimääräisessä kilometrivauhdissa on 15 sekuntia. Mutta se on eri suuntaan kuin odotin: olin sittenkin edes tämän verran nopeampi kuin viikko sitten. Luotan Polarin mittaustulokseen, vaikka oma tuntemus kertoi toista.
Voisinko sittenkin kehittyä edes hiukan? Ehkä valoa on lopulta näkyvissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti