 |
| Lenkki keskeytyi ensimmäisten sinivuokkojen kuvaamista varten. Ovat ne vain niin herkkiä. |
Kura lätisee jalkojen alla, kosteassa metsikössä soi huumaava viserrys, aurinko kohottaa jo hien otsalle. Maisema on muuttunut talven aikana, mäenharjanteelle on kohonnut talo, myytävänä olleessa hauskannäköisessä mökissä näyttää nyt olevan uudet asukkaat, pitkän suoran varrella on tehty avohakkuita niin ettei maisemaa tahdo tunnistaa. Ja mikä oudointa, tie oli muuttunut talven aikana niin, että ylämäet olivat huomattavasti pidempiä ja jyrkempiä kuin syksyllä.
Pääsin sunnuntaina pitkästä aikaa tavalliselle reitilleni juoksemaan kymmenen kilometrin lenkkiä. Aikaisempina vuosina sinne ei ole tähän aikaan ollut vielä mitään asiaa. Nyt kuraa oli enää varjoisissa rinteissä.
Tästä alkoi oikea juoksukausi, tai alkaa, jos terveydentila antaa myöten. Lähestyvä tasavuosimerkkipäivä sai minut hakeutumaan tarkastuksiin aivan varmuuden vuoksi. Toinen syy oli siinä, että sykekäyrä on ajoittain sellainen, ettei sitä voisi käyttää edes sahan mallina, koska piikit olisivat aivan liian pitkät. Tähän mennessä on tehty useita verikokeita ja kaikki on ollut normaalia. Lääkjärintarkastuksessa ei ilmennyt mitään erityistä. Myöhemmin tällä viikolla asennetaan vielä laitteet, jotka mittailevat sydämen toimintaa vuorokauden ajan, ja sen jälkeen käväisen vielä kardiologin vastaanotolla. Jos mitään ei ole vialla, lenkin väliin jättämistä ei voi perustella enää millään.
Tämäkin meni oikeastaan väärässä järjestyksessä. Ensin olisi tietenkin pitänyt tutkia ja juosta sitten maraton, minä tietenkin säntäsin ensin maratonille enkä käynyt sen jälkeenkään tarkastuksessa kun kerran jokseenkin ehjänä selvisin.
