Heräteostos

Sorruin heräteostokseen. Auttoivatko uudet housut uuden vauhdin saavuttamisessa?

Olin jo päättänyt, että en enää osta juoksutarvikkeita. Niitä oli aivan tarpeeksi, ja osa niistä on jäänyt käyttämättä kuten talvijuoksuhousut. Mutta nyt oli pakko investoida. Luhdan poistomyynnissä kaupattiin kuitenkin Li-Ning -merkkisiä juoksushortseja ja sorruin heräteostokseen.
Huomasin heti, että ne istuvat täydellisesti. Kävin toissapäivänä juoksemassa helteisen ilman innoittamana viiden kilometrin lenkin ja askel kulki. Tuntui kuin olisi löytynyt pitkään kadoksissa ollut oikea asento ja oikea rytmi. Tiedättehän sen tunteen, kun sitä vain kaatuu eteenpäin ja jalat rullaavat alla kevyesti. Ylämäessä tekniikka ei vielä auta, vaan hapenottokyvyn rajat tulevat nopeasti vastaan. Tasaisella ja alamäessä juoksu sujui kuitenkin rennosti.
Positiivisen kokemuksen kannustamana puin tänäänkin shortsit jalkaan ja päätin kokeilla perinteistä kevättestiäni: jos kymppi menee jokseenkin kevyesti alle tunnissa, olen normikunnossa ja annan itselleni luvan ilmoittautua johonkin tapahtumaan, jos siltä alkaa tuntua.
Alku sujui kevyesti ja keskivauhti pysytteli mukavasti alle kuudessa minuutissa. Myönnetään, myötätuuli auttoi, mutta toisaalta tiesin sen olevan paluumatkalla vastainen. Lenkilläni on kilometrin mittainen ylämäki, ja laskin että jos mäen laella keskivauhti on vielä kuudessa minuutissa tai vain muutaman sekunnin sen päälle, minulla on kaikki mahdollisuudet onnistua. Mäkeä jatkui ja jatkui, ja keskivauhti alkoi pudota uhkaavasti.
Saavutin huipun, ja kello näytti edelleen kuutta minuuttia, mutta sitten iski navakka vastatuuli, hiekkaa lensi silmiin ja suuhun. Tasaisellakin vauhti alkoi hiipua. Tunnen reitin joka mäen ja mutkan, ja tiesin pelastavan jyrkän alamäen olevan tulossa. Sain pidettyä siihen saakka vauhdin kuudessa minuutissa, joten olin edelleen tavoitteessa kiinni. Alamäessä rullasin kevyesti, vauhti kiihtyi, ja tiesin tästä alkaen myötämäkeä olevan enemmän kuin vastaista.
Asfalttiosuuden alkaessa olin edelleen aikataulussa. Kesämökkiliikenne virtasi, ja mietin joka kerta, mitä tapahtuisi, jos juuri minun kohdallani joku tunari kirjoittaisi tekstiviestiä ja auto ajautuisi pientareelle. Ehtisinkö loikata sivuun?
Selvisin kunnialla maantieosuudesta ja keskiaika oli painunut jo viisi sekuntia alle kuuden minuutin. Vielä pari rankkaa mäkeä, viimeinen lasku ja loppukiri. Ja kun kymmenen kilometriä tuli täyteen pysäytin kellon: 58.45.
Uudet housut eivät ainoastaan istu vaan myös juoksevat. Tätä ostosta ei tarvitse katua, vaikka jouduinkin näistä maksamaan kaksi euroa.

Ryhtiliike

Kuvan on tarkoitus esittää yksinkertaista liikettä, jolla juoksuryhti kohentui. Todellisuudessa tietysti nostetaan molempia käsiä, mutta kameran käsittely ja toista kättä vaivaava ns. jäätynyt olkapää estivät poseeraamisen oikeassa asennossa. 

Ei! Antaisinko muka periksi kehon tuntemuksille? Täytyyhän hengen olla vahvempi kuin lihan ja luiden. Vielä ei saa olla edellisessä päivityksessä vallinneiden hautausmaatunnelmien aika!
Päätin ryhdistäytyä, lähdin vielä kerran liikkeelle juostakseni edes viitosen. Ja kas, matkaa taittuikin kymppi, kilometriaika oli keskimäärin puolitoista minuuttia parempi kuin maanantaina, Polarin juoksuindeksi näytti lukemaa 45, ja mikä tärkeintä: ensimmäistä kertaa tänä keväänä juoksu tuntui ainakin ajoittain sujuvan.
Tein aivan konkreettisenkin ryhtiliikkeen. Olen oppinut erittäin yksinkertaisen keinon korjata asentoa juostessa. Kohottamalla vähäksi aikaa kädet hartioista ylöspäin voi tuntea selän oikenevan ja askelen kevenevän aivan kuin nousisin hiukan ylöspäin. Juokseminen kädet siipimäisessä asennossa ei vastaa perinteisä käsityksiä esteettisesti kauniista juoksusta, mutta onneksi vaikutus tuntuu vielä pitkään käsien laskemisenkin jälkeen.
Jotain erityistä tuo pieni liike saa aikaan, koska lihasväsymystä tuntuu selässä ja lantiossa nyt aivan uusissa paikoissa.
Edellisessä tekstissä unohtui juoksuharrastuksen täydellisyysluettelosta yksi tärkeä seikka: sitä voi tehdä joko yksin tai ryhmässä. Jos haluaa liikunnan olevan myös sosiaalista toimintaa, juoksu antaa siihenkin mahdollisuuksia. Itse olen juossut aina yksin. Minun on vaikea kuvitella osallistuvani juoksukouluun tai muihin ryhmäharjoituksiin, niin yksilöllisesti kuntoni vaihtelee, kuten tälläkin viikolla olen huomannut.
Niin, jotain kummallista siis tapahtui tänään. Melkein kuin silloin, kun aikanaan aloitin, aivan kuin päässä olisi naksahtanut. Yksi selitys on se, että vaikka olin tänä keväänä juossut, harjoituskertojen väliin oli jäänyt aina liian pitkä aika. Nyt ajoitus meni kohdalleen, ja saatoin juoksun jälkeen siteerata juuri edesmennyttä presidenttiä: kyllä se siitä.