Mitali tuli taas kerran

Jos joku kysyy, miten juoksu meni, vastaan että mitali tuli.  

Voiko koko reitti olla pelkkää nousua, jos lähtö ja maali ovat samassa paikassa? Tiedän, että se on maantieteellinen mahdottomuus, mutta siltä Kuhmon maratonin reitti tuntuu. Tästä taulukosta voi nähdä syyn. Alempi käyrä kuvaa reitin profiilia ja siitä voi nähdä, että reitillä on paljon pitkiä nousuja ja laskut taas ovat lyhyitä. Nousu vie sopivasti voimat ja nostaa sykkeen eikä lyhyestä alamäestä ehdi hyötyä. Juoksin vain kympin, mutta maratonilla samat ylämäet mennään neljään kertaan. Kannattaisikohan järjestäjien harkita kiertosuunnan vaihtamista?

Tämä on tietenkin selittelyä siitä, että en päässyt sellaiseen tulokseen, johon olisi pitänyt pystyä. Sykkeen nousuun ja vauhdin puuttumiseen oli kyllä toinenkin syy. Takana oli kaksi viikkoa liikaa työtä ja liian vähän unta, joten lähtöpaikalla päätä särki.
Oma vika oli se, että lähdin liikkeelle liian nopeasti. Aluksi nimittäin kierrettiin urheilukenttä, ja sen hyvä juoksurata innosti ottamaan vauhtia. Syke kohosi jo ensimmäisen puolen kilometrin aikana aivan liian korkealle.
Tiesin, että mitään kympin ennätystä ei kannata lähteä tavoittelemaan. Arvelin pystyväni juoksemaan 5.30 kilometrivauhdilla ja kun ensimmäinen kilometri oli mennyt aikaan 5.20, pysyin tavoitteessa aina ensimmäiseen jyrkkään ylämäkeen asti. Keskinopeus alkoi jäädä tavoitteesta sekunti sekunnilta. Pitkät loivat ylämäet verottivat vauhtia, hitain kilometri meni aikaan 5.55. Silläkin vauhdilla ohitin yhden uupuneen kanssakilpailijan, mutta itseäni en pystynyt voittamaan. Viimeisellä kilometrillä en enää säästellyt, ja kun se meni aikaan 5.12 sain keskiarvoksi sentään 5.40. Sillä ajalla maraton menisi juuri alle neljän tunnin. Minulle olisi kuitenkin ollut turha tulla maalissa ehdottamaan lähtöä vielä kolmelle kierrokselle.
Jotkut vain jaksoivat, kolme parasta juoksi kympin raskaalla radalla kohtalaisen lämpimässä kelissä alle 36 minuutin. Omaan juoksuuni en ollut tyyväinen, vaikka en viimeiseksi jäänytkään. yritin muistaa, että olin kuitenkin parempi kuin ne tuhannet miehet, jotka eivät osallistuneet lainkaan.
Ilmapiiri oli rento, ja järjestelyt toimivat hyvin. Kaksi puutetta kuitenkin ilmeni. Hiukan epäselvässä risteyskohdassa edelläni juokseva lähti väärään suuntaan. Opastajia risteyksessä kyllä oli, mutta he juttelivat keskenään ja seisoivat väärässä kohdassa. Kanssakilpailijalle kertyi muutama ylimääräinen metri ja ainakin kymmenen sekunnin menetys ennen kuin häntä herättiin opastamaan.
Toinen huomautus menee maalitarjoilulle. Sitä ei ollut lainkaan. Maratonin huoltopisteeltä sai käydä ottamassa banaania ja rusinoita ja urheilujuomaa. Edellisellä kerralla kaksi vuotta sitten maalissa odotti oivallinen herkkupussi, jonka paikallinen K-kauppias oli lahjoittanut. Ei juoksu silloinkaan hyvin mennyt kovan helteen vuoksi, mutta tuollainen pieni ele jätti tapahtumasta paljon mukavamman muiston. Kehittäkääpä siis kuhmolaiset hyvää juoksutapahtumaanne vielä lisää!

Työ haittaa harrastusta

Kaksi viikkoa kuluu taas karhujen mailla. Olen kovasti odottanut sellaista kirittäjäksi, mutta vielä toistaiseksi niitä on pitänyt mennä kuvaamaan itärajan tuntumaan. 

Jompikumpi lukijoistani on ehkä ihmetellyt blogipäivitysten puuttumista. Kävisikö selitykseksi se, että teen kahden viikon ajan työpäiviä, jotka alkavat aamukahdeksalta ja päättyvät joskus vasta lähempänä puoltayötä.
Festivaalityön aikana ei juuri ehdi edes juosta saati sitten kirjoittaa siitä. Aamun varhaisina tunteina olen ehtinyt tehdä muutamia lyhyitä lenkkejä pysyäkseni edes jonkinmoisessa kunnossa. Sunnuntaina saattaa olla juuri sen verran väljempi aikataulu, että ennätän kymmenen kilometrin lenkille. Harmillista etenkin kun pitäisi päästä kokeilemaan uusia kenkiä. Jalkinevalikoima täydentyi taas yksillä Adidaksilla, joiden ihmeellinen joustopohja aivan varmasti siivittää minut aivan uusiin ennätyksiin. Odottakaapa vain, pian minut ostetaan Turkin maajoukkueeseen.
Olin kylläkin jo päättänyt, että nykyinen kenkävalikoima riittää loppuiäksi, mutta kun Ideapark-juoksusta voitettu lahjakortti piti johonkin käyttää, niin lankesin taas uskomaan kenkävalmistajan suuria lupauksia. Onneksi kevään kenkämallistoa sentään myytiin puoleen hintaan. Se on harrastajan etu, mutta muuten aivan käsittämätöntä. Vaatteiden muoti muuttuu nopeasti, mutta eiväthän ne juoksukengät mihinkään vanhene. Mutta olkaamme kiitollisia valmistajien kvartaaliajattelusta. Olen ollut huomaavinani, että vähänkään pitempään harrastaneet eivät koskaan joudu ostamaan normaalihintaisia kenkiä, vaan tietävät niitten aina tulevan pikaisesti alennusmyyntiin.
Harvaksi jäävä juoksutahti ei sinänsä haittaa. Olen jo ehtinyt huomata kuntoni kasvavan parhaiten kun palautumisaikaa on riittävästi. En ole vielä ehtinyt edes paikalliselle urheilukentälle. Täällä on nimittäin erinomainen juoksurata vapaasti käytettävissä. Viime kesänä kokeilin siellä lyhyitä matkoja ja ajatuksena oli mennä radalle testaamaan 12 minuutin juoksukuntoa. Sunnuntaina voisin ehtiä, mutta silloin siellä on vuosittainen harrasteautonäyttely.
Paikalliseen viikon kuluttua järjestettävään juoksutapahtumaankaan en taida ehtiä töiden vuoksi. Toissa vuonna ilmoittauduin paikalliselle puolimaratonille. Viime hetkellä jänistin ja vaihdoin sen kymppiin. Arvelin etten kahden viikon työputken jälkeen jaksaisi juosta 21 kilometriä, vaikka lämpöä oli vain 30 astetta.

Juoksua helteessä

Tänään piti kääntyä takaisin, kun sade yltyi. Kymmenen kilometrin lenkki lyheni puoleen. Ennusteet lupaavat viileää koko kesäksi, mistä en ole ollenkaan pahoillani.
Viime kesänä ilmoittauduin Kuhmossa maratonille. Kilpailupäivän lähetessä lämpötila alkoi nousta ja muutin suunnitelmaa. Puolikas saisi riittää. Ja kun juoksupäivä koitti, lämpötila oli 30 astetta. Ei auttanut muu kuin vaihtaa vielä kerran matkaa ja ilmoittautua vain kympille.
Lähdin liikkeelle vesipullo kädessä, vaikka se hiukan häiritsikin rytmiä. Ensimmäinen kierros urheilukentällä sujui liukkaasti ja juoksu kastelulaitteen alta virkisti. Juomapullo keventyi nopeaan tahtiin ja pian aloin jo odottaa juottopaikkaa. Vauhti pysyi hyvänä ja suunnittelin oman ennätyksen rikkomista, reitti kun oli suhteellisen tasainen. Olin käynyt juoksemassa reitin läpi ja todennut, että ainoaa pitkää ja loivaa ylämäkeä seuraa tasainen osuus. Mutta nyt ylämäki ei loppunutkaan, vauhti alkoi hyytyä ja pian huomasin oudon ilmiön: olin samaan aikaan kuumissani ja palelin. Oli pakko hellittää tahtia ja juosta kevyemmin loppuun. Sain ihan kelpo ajan omaan tasooni nähden, mutta olo ei ollut erityisen virkistynyt.
Vasta myöhemmin selvisi, mistä oli kysymys. Olin kokenut lievän lämpöhalvauksen. Siinä todellakin voi kokea palelevansa 30 asteen helteessä. Olisi pitänyt juoda enemmän, yksi pullo ei riittänyt. Se oli tuon juoksun virhe ja siitä oppi taas paljon. Juoda pitää ja paljon. Tänään juhannuksen aatonaattona huomasin kaupassa, että ihmiset valmistautuvatkin kuuliaisesti noudattamaan tätä ohjetta.