Kuntoilulaite nollabudjetilla

Uskokaa tai älkää, mutta tämä on toimiva soutulaite. 

Useana talvena minua vaivannut ns. jäätynyt olkapää on parantunut keväisin heti kun olen saanut veneen vesille ja soutanut ensimmäiset kilometrit. Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan edennyt vieläkään niin pitkälle, että soutuvenettä voisi käyttää läpi talven. Siksi olen jo pitkään suunnitellut soutulaitteen hankkimista. Sen verran niistä ymmärrän, että huonoa ei kannata hankkia ja hyvät ovat kalliita. Alle viidelläsadalla saisi käsittääkseni käyttökelpoisen, mutta entä jos se ei kiinnostaisikaan pitemmän päälle? Missään niitä ei edes tunnu pääsevän kokeilemaan. Laite olisi vain tilattava. Mahdollisesti rahat menisivät hukkaan ja nurkkiin jäisi taas ylimääräistä tavaraa.
Sotienjälkeinen sukupolvi oli tottunut omavaraistalouteen. Ostaa ei kannattanut mitään, minkä saattoi tehdä itse. Yli 90-vuotias isäni oli siitä malliesimerkki. Hänellä oli aivan merkillinen kyky rakentaa ja korjata ilman opaskirjoja mitä vain. Tarvittiin sitten viulua, venettä, omakotitaloa tai radiota, se syntyi nopeasti. Piirustuksia ei tehty edes tupakkiaskin kanteen. Ja kaikki syntyi niistä materiaaleista mitä sattui olemaan. Nykyisin hän alkaa olla jo tietämätön maailmanmenosta, mutta vielä muutama vuosi sitten hoitokodissa piti olla tarkkana, ettei hän saisi työkaluja käsiinsä. Huoneesta olisi taatusti löytynyt jotain parannettavaa ja koko talon sähkökytkennät olisivat saattaneet olla vaarassa.
Miksen siis jatkaisi suvun kunniakkaita perinteitä?
Tehtävä: rakennettava soutulaite.
Budjetti: nolla euroa.
Piirustukset: utuinen kuva jossain takaraivossa.
Mietiskelin hetken, silmäilin autotallia, mittasin korkeuden ja ovien väliin jäävän tilan. Seuraavaksi etsiskelin sopivan 15 sentin levyisen lankun ja sahasin sen täsmälleen oikeaan korkeuteen niin, että se mahtuisi pystyyn ovien väliin. No, täsmällisyys tarkoitti tässä tapauksessa puolta senttiä liikaa, joten jouduin sahaamaan uudelleen. Lankku pystyyn, kiinni ylhäältä ruuveilla, alhaalta sitä ei kipsilevyyn saanut kunnolla, joten kiilasin sen tiukasti paikalleen betonilattiaa vasten. Seuraavaksi purjeveneestä yli jäänyt pylpyrä kiinni lankun yläpäähän tukevalla pultilla ja köysi sen kautta.

Purjehdusharrastuksesta jääneille tavaroille tuli käyttöä. Pylpyrä on sijoitettu riittävän korkealle, jotta vastapainolla on tilaa liikkua. 

Toinen pylpyrä kiinni alemmas, ja köysi jälleen sen kautta. Nyt tarvittiin vain vastapaino, ja siihen sai kelvata vähälle käytölle jäänyt kahvakuula. Tarvittiin vielä köyden toiseen päähän vetokapula, ja se löytyi polttopuupinosta, vieläpä omalta pihalta kaadetusta puusta. Nyt minulla oli jonkinlainen voimailulaite. Mutta soutulaitteessa tarvitaan vielä liukuva penkki. Hetken miettimisen jälkeen muistin, että Ikean vaatekaapista oli jäänyt yli laatikon liukumekanismi. Se kiinni lankkuun, ja kiskojen päälle sopiva lankunpätkä, ja sen päälle istuimeksi autotallin nurkkaan jäänyt päällystetyn levyn pala. Vielä toinen lankku alle, jotta penkin sai sopivalle korkeudelle.

Liukuva penkki syntyi ylijääneistä Ikean vaatekaapin laatikon kiskoista. 

Istuuduin kokeilemaan. Uskomatonta kyllä, se toimi. Penkki liukui kuten pitääkin, paino tarjosi sopivasti vastusta ja kädet ja selkä saivat mainiota liikuntaa. Heti ensimmäisten kokeilujen jälkeen tunsin miten veri alkoi kiertää hartioissa.
Mikään kaunistus tämä kokonaisuus ei vielä ole, mutta jossain vaiheessa viimeistelen yksityiskohtia ja maalaan puuosat. Joka tapauksessa minulla on nyt laite, jolla saan soutamisen kaltaista liikuntaa. Ja budjetti piti: rahaa kului nolla euroa. 

Soutulaite toiminnassa.