sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Viimeiset kilometrit tässä sarjassa

70-luvun moderneinta tekniikkaa: Lasse Virenin rintaan on kiinnitetty elektrodit, taskussa on lähetin, sykettä seurataan vieressä ajavassa Ladassa ja lukemat huudetaan Virenille avoimesta ikkunasta.  

Sateinen sunnuntai kirkastui iltapäivällä. Lähdin liikkeelle juostakseni viimeisen pitkän lenkin ennen siirtymistäni toiseen sarjaan.
Tahmeaa oli alusta saakka. Miltä mahtaakaan juoksu tuntua parin päivän päästä, kun olen oikeasti vanha? Kolmen kilometrin kohdalla aloin lämmitä, mutta sade palasi päivätauoltaan ja ryöpsäytti heti sellaisen annoksen, että oli pakko kääntyä takaisin.
Taakse jäi vain kuusi kilometriä. Ja nuoruus. Tai keski-ikä, jos nyt aivan rehellinen pitää olla.
Onneksi kotona oli odottamassa ystäviltä saatu mainio juoksukirja, Mauno Saaren Juoksemisen salaisuudet. Kirja on ilmestynyt 1979, siis juuri siinä vaiheessa kun ei vielä tiedetty, pystyykö Viren jatkamaan mitalisarjaansa Moskovan olympialaisissa.
Tarkkoja erittelyjä mitalijuoksuista paikoin sekunti sekunnilta, eläytymistä juoksijan tuntoihin armottomissa kilpailuissa ja rasittavan yksitoikkoisissa harjoituksissa, hiukan kurkistusta Virenin yksityiselämään ja taustaan, puhetta doping- ja veritankkausepäilyistä. Lähemmäksi juoksijan elämää tuskin voi päästä.
Arvoitukseksi jäi ainakin tuossa vaiheessa veritankkauksen vaikutus. Joko sitä käytettiin tai sitten Virenin kunnon ajoitus osui kahdesti suorastaan hämmästyttävällä tarkkuudella juuri oikeisiin päiviin. Myös ennen ja jälkeen Münchenin ja Montrealin Viren oli huippujuoksija, mutta ei samalla tavalla voittamaton kuin olympialaisissa. Tämän asian pohtiminen on sikäli turhaa, että kukaan ei voi tietää millaisia keinoja kilpailijat käyttivät.
Journalistisella otteella kirjoitettu kirja on säilyttänyt tuoreutensa hyvin. Kannattaa lukea, jos sen jostain antikvariaatista onnistuu saamaan käsiinsä. Yhtä hienoa kappaletta ette kuitenkaan onnistu saamaan kuin minulla on. Siinä on nimittäin omistuskirjoitus.
Ystävät antoivat kirjan minulle pari viikkoa sitten syntymäpäivien ennakkojuhlissa ravintolalounaalla. Ja kuinka ollakaan, eräs heistä huomasi, että viereisessä pöydässä istuu Mauno Saari. Rohkea ja sosiaalinen ystäväni meni tietenkin heti pyytämään kirjaan tekijän omistuskirjoitusta. Pienen keskustelun jälkeen omistuskirjoitus syntyikin.
Ainoa ongelma oli siinä, että viereisessä pöydässä ei istunut Mauno Saari vaan ainoastaan häntä etäisesti muistuttava henkilö. Hän oli kuitenkin juonessa mukana ja kirjoitti omistuskirjoituksen. Nyt tämä kirja on antikvaarinen harvinaisuus. Se on todennäköisesti maailman ainoa Mauno Saaren kirjoittama kirja, jonka on signeerannut Seppo Virtanen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti