maanantai 21. maaliskuuta 2016

Polar yllätti

Talvitauon jälkeinen askeltiheys näyttää verrattain harvalta.
Eilisen verkkaisen iltalenkin jälkeen selasin tietoja juoksukellostani. Yllätyin kaksi kertaa. Ensinnäkin juoksuindeksi oli parantunut kahdella pykälällä, Ja toiseksi löysin nyt tiedon myös askeltiheydestä. Tällainen ominaisuus oli Polariin tullut viimeisimmässä päivityksessä. Sellaista en ollut osannut edes toivoa.
Ainoa miinus tässä ominaisuudessa ilmenee tuosta kuvasta. En mitenkään usko, että olisin talven mittaan kangistunut noin pahasti. Polar mittaa ilmeisesti vain toisen jalan askeleet. Tai sitten se olettaa minun olevan yksijalkainen. Sellaisen päätelmän se on kaiketi tehnyt kilpailumenestyksestäni.
Oikea keskiarvotiheys tuossa olisi siis pikaisesti päässä laskettuna sellaiset 166 ja maksimitiheys 176. Parantamisen varaa on, sillä olen monesta lähteestä saanut tietooni, että 180 olisi sopiva lukema.
Mitähän hauskaa Polar keksii seuraaviin päivityksiin? Harrastajan toivomuslistalla on mielialan mittaus ja sen ottaminen huomioon tuloksissa. Olisi erinomaista palvelua, jos Polar vaistoaisi juoksijan tuntevan toivottomuutta hitaasta tai olemattomasta edistymisestä ja pyöristäisi silloin kuljettua matkaa hiukan ylöspäin, ilmoittaisi hivenen todellisuutta suurempia nopeuksia ja vähentäisi sykettä. Harrastajan metri voisi hyvin olla 80 senttiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti