maanantai 2. toukokuuta 2016

Lopullinen tuomio

EKG:n tulos näyttää tasaiselta, mutta kestääkö sydän rasitusta?

Harvasanainen kardiologi lukee tutkimustuloksia, takoo tietokoneen näppäimistöä kahdella sormella, kysyy välillä jotain lyhyesti ja kirjoittaa taas. Ja kaiken aikaa hän on huolestuneen näköinen.
Minäkin alan huolestua. Kaikki vaihtoehdot vaikuttavat huonoilta. Ehkä hän ehdottaa, että juoksen tästä lähtien vain lyhyitä lenkkejä. Tai että en osallistu mihinkään juoksutapahtumiin, joissa kilpailuvietti houkuttelisi vaaralliseen ylirasitukseen. Tai sitten tulossa on täydellinen juoksukielto, käsky elää loppuelämäni rauhallisesti, välttää rasitusta ja kaikkea mikä saisi sykkeen kohoamaan.

Olin hakeutunut tutkimuksiin, koska niin oli jossain kehotettu. Olin tulkinnut kehotusta väljästi. Muistaakseni ohje ei ollut, että liikuntaa harrastamattoman kannattaisi mennä lääkärintarkastukseen kolme vuotta ensimmäisen maratonin jälkeen. Vasta tasavuosien täyttäminen tarjosi sopivan perustelun lääkäriajan varaamiseen. Minun sukupolveni suomalainen mieshän ei mene lääkäriin, jos sinne vielä omin jaloin pääsee. 

Saan käsivarteni ympärille mansetin, lääkäri pumppaa painetta, katsoo lukemia ja hymähtää niille. Riisun paidan, asetun tutkimuspöydälle, lääkäri painelee rintakehää eri kohdista ja minun pitää kertoa, miltä missäkin kohdassa tuntuu.

Olin suunnitellut tutkimuksiin menoa jo pitkään. Sykemittarin lukemat olivat huolestuttaneet. Ensinnäkään tämän ikäisellä ihmisellä ei maksimisykkeen pitäisi olla 188. Toiseksi syke vaihteli oudon jyrkästi etenkin juoksun alussa. Tuskin Polarin sykemittari ainakaan joka kerta reistaili niin paljon. Ja tänä keväänä kunto ei tahtonut lähteä nousuun. Tosin lenkitkin olivat erinäisistä syistä jääneet aivan liian vähiin. 

Puen paidan ylleni, kardiologi asettuu taas koneensa ääreen ja tekee viimeiset muistiinpanot. Selailen saamiani koetuloksia ymmärtämättä niistä mitään. Lääkäri yskäisee ja alkaa ladella tuomiotaan.

Juoksuhistoriani oli lyhyt, mutta muistelin jo kaiholla vanhoja hyviä aikoja. Kun aloitin, kunnon kohoaminen oli suorastaan hämmästyttävää. En ollut koskaan juossut, aloitin kolmesta kilometristä ja parin viikon sisällä juoksin jo kymmenen kilometriä ja kohta kaksikymmentä. Kaiken lisäksi ajatkin paranivat niin, että kuukauden sisällä juoksemisen aloittamisesta olin jo alittanut kympillä 60 minuutin rajan. 

Ensimmäiseksi kardiologi sanoo, ettei sykemittariin aina voi luottaa. Jos en tunne mitään oireita vaikka syke näyttäisi vaihteleva kovasti, siitä ei tarvitse välittää. Ja että syke nousee liikkeelle lähdettyä, asettuu sitten sopivalle tasolle ja alkaa taas kohota matkan edistyessä. Ja maksimisyke on täysin henkilökohtainen. Sen jälkeen hän selittää, miten ylimääräisen tuntuiset lyönnit ovat normaaleja, niitä vain tulee tietty määrä. Siinä varmaan olivatkin sitten hyvät uutiset. Kohta hän sanoo "mutta", ja latelee lopullisen tuomion.

Olin käynyt kaksissa verikokeissa ja EKG:ssä, kulkenut vuorokauden johtoihin ja antureihin puettuna, täyttänyt päiväkirjaa. Olin ollut jopa kuulotutkimuksessa. Työterveyslääkäri oli kirjoittanut lähetteen kardiologille, jonka vastaanottoaika oli peräti 45 minuuttia. Miten tutkimukset jatkuisivat? Rasituskokeita? Kuvauksia? Jotainhan minussa täytyi olla pahasti vialla, muuten ei ollut selitettävissä se, että en pysynyt kilpailuissa nuorten miesten vauhdissa. 

"Kovakuntoinen mies", kardiologi sanoo.
"Sydämen puolesta voitte juosta aivan niin paljon kuin haluatte. Eikä tuloksissa ole minkäänlaisia merkkejä sepelvaltimotaudista. Rasituskokeeseen ei tarvitse mennä. Kaikki veriarvot ovat normaaleja. Vauhtia vaan."






2 kommenttia:

  1. Hieno ja iloinen asia, että sait tuomioksi kovan kunnon ja siinä sivussa hyvän sydämen! :)

    Kumma homma kun myös itselläni juoksun alussa (pitkän tauon jälkeen) ensimmäiset lenkit syke heitteli 160 ja 220 välillä. Sykevyökin oli melko varmasti riittävän märkä. Nuukana en vaihtanut pattereita, vaan jatkoin tarkkailua ja noin viidennellä lenkillä heittely loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on pahimmillaan esiintynyt pitkälti yli 200 lukemia, mikä ei voi pitää paikkaansa. Lääkäri kehotti sykemittarin heitellessä pysähtymään ja mittaamaan sykkeen käsipelillä. Sillä voisi ainakin varmistaa, onko vika mittarissa. Jos taas olossa ei tunnu mitään outoa, noista lukemistakaan ei kannata huolestua. Kummasti vain tulee riippuvaiseksi mittarista, vaikka hyvin tietää, että ihmiset ovat osanneet juosta tuhansia vuosia ilman sellaisia.

      Poista